Lokakuussa 1858 muutti Kalle Kustaa Hermanninpoika Pohjoismäki Soinista
Alajärven seurakuntaan mennäkseen naimisiin Susanna Amanda Jaakontyttären
kanssa Turpelan talosta. Avioliitto solmittiin 14.11.1858. Avioliitosta syntyi
neljä lasta: Anna Maria, Anna Leena, Liisa ja Kusti. Tyttäret kuolivat lapsina
ja vain Kusti jäi eloon. Susanna Amanda kuoli pian neljännen lapsen syntymän
jälkeen ja Kalle Kustaa meni uusiin naimisiin Loviisa Jussintytät Turpelan
kanssa. Loviisa oli sukua Kallen edelliseen vaimoon. Tästä avioliitosta syntyi
lisää lapsia kolme: Juha-Erkki, Hilda Ja Hanna, joka oli mummuni.
Mutta palataanpa vanhimpaan poikaan eli Kustiin. Aikanaan Kusti varttui
mieheksi, niin kookkaaksi, että häntä alettiin kutsua Isoksi Kustiksi. Hän meni
naimisiin ja sai useita lapsia. Hän osti tilan Räppäkin puron varrelta. Tilan
nimeksi tuli Isokangas. Tilaa siis asui siitä eteenpäin Kusti Isokangas eikä
Turpela. Kaksi Kustin pojista lähti Amerikkaan kuten siihen aikaan oli tapana.
Pojat olivat Augusti ja Fiilus, kumpikin poikamiehiä. Fiilus katosi Amerikassa
eikä hänestä ole koskaan saatu tietoja. Aukusti, komea vaalea nuorukainen, meni
kohta naimisiin Ida Pöytäkankaan kanssa. Ida oli kotoisin Lehtimäeltä.
Tästä avioliitosta syntyi yksi lapsi, joka sai kasteessa nimeksi Onni.
Sukunimikin lyhennettiin amerikkalaiseen tapaan Isokankaasta Kankaaksi, Siis
Onni Kangas.
Näin olemme päässeet yhdessä hujauksessa vuodesta 1860 nykypäivään
saakka. Välillä on paljon tapahtumia ja asioita Kalle Kustaa Hermanninpojan ja
nykyajan välissä. Ennen kaikkea ajanjaksoon mahtuu suuri joukko
koskenvartelaisia sukuja ja Turpelan talon historiaa. Tällä kertaa me
sivuutamme tämän jakson ja palaamme Onni Kankaaseen.
Onni syntyi siis Amerikassa ja teki elämäntyönsä siellä, oppi
luonnollisesti maan kielen mutta ei unohtanut suomen kieltä. Eläkkeelle
päästyään hän päätti käydä Suomessa, siinä maassa, missä hänen juurensa olivat.
Niinpä hän matkusti kesäkuun lopulla tapaamaan ja etsimään sukulaisiaan.
San tiedon hänen vierailustaan ja kun kuulin, että hänen oikea
sukunimensä on Isokangas, menin oitis tapaamaan häntä Levijoelle Kultavuoreen.
Helvi Kultavuori on sukua Onnin äitiin.
Tuota pikaa selvisi
sukulaisuussuhteet. Onni oli minulle pikkuserkku. Hän alkoi harvakseltaan
kertoilla hieman vajavaisella suomen kielellä elämänsä käännekohdista
Amerikassa. Hän asuu Visconsinissa Iron Belt-nimisessä pikkukaupungissa.
Pääasiallisen elämäntyönsä hän on tehnyt kaivoksessa ja rakennuksilla.
Toinen maailmansota vei
nuoruusvuosista 4 vuotta Korsikalla. Sodan historiaan perehtynyt muistaa, että
myös sieltä kautta liittoutuneet siirtyivät Italiaan ja muodostivat aikanaan
sinne rintaman. Sotapalvelus toi tullessaan erilaisia seikkailuja ja kersantin
arvon.
Sodan jälkeen Onni siirtyi
rakennusalalle. Taidokkaalle kirvesmiehelle tarjoutui hyviä työmaita. Hän
värväytyi mm. Grönlantiin useina vuosina rakentamaan tukikohtia. Saadakseen
ilmaisen paluun kotiin kirvesmiehen oli tehtävä vähintään 6 kk:n sopimus.
Palkka oli hyvä ja Onni ansaitsi hyvin rahaa.
Oskari Pöytäkangas, joka oli
hänen enonsa, pyysi häntä käymään Suomessa ja Onni lupasi niin tehdä. Kului
kuitenkin vuosia ja Oskari ehti kuolla, mutta Onni piti lupauksensa ja kävi
enonsa haudalla Lehtimäellä.
Paljon on Onnilla ihmettelyn aihetta Suomessa. Pitää muistaa, että hänen
isänsä lähti Amerikkaan nälkää näkevästä Suomesta ja Onnin lapsuusmuistoihin
kuuluvat isänsä kertomukset maasta, joka eli köyhyydessä. Nyt Onni sai omin
silmin nähdä, että Suomi oli vauras maa. Talot olivat hänen mielestään suuria
ja kauniita ja autoja oli runsaasti. Myytti köyhästä maasta oli pois
pyyhkäisty. Ihmettelyä herätti myös Suomen kaunis luonto ja puhtaus. Yllätys
hänelle oli myös se, että sukulaisia löytyi vielä runsaasti: Evijärvellä isänsä
nuorin sisko Sylvi Kultalahti, Paalijärveltä löytyi Pitkäsiä ja Joensuulaisia,
Koskenvarrelta Räppäkistä isoisän vanha kotipaikka. Elämyksiä riitti.
Kun hän palaa 22.7. takaisin Amerikkaan, hänellä on paljon muistoja
Alajärveltä. Mutta yksi jakso hänen jälkeensä päättyy. Suku ei jatku hänen
osaltaan Amerikassa, sillä jälkeläisiä ei ole.
Tämä on pieni esimerkki
sukututkimuksesta. Tarina on tarkoituksella yksinkertaistettu, jotta lukija saa
tuntuman siihen, mistä on kysymys. Sukujen tutkiminen elää tänään uutta nousun
aikaa. Ihmiset ovat kiinnostuneita suvuistaan. Ennen suvun asiat tunnettiin
luontevasti perimätietona. Nyt sellainen tieto on harvinaisuus ja tutkimus jää
usein elottomaksi nimilistaksi. Olisikin toivottavaa, että vielä elossa olevat
vanhemmat Koskenvarren asukkaat merkitsisivät muistiin tapahtumia, nimiä ja
vuosilukuja. Niitä tietoja tarvitsee aktiivinen kylä- tai sukututkija
tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti