Suomen ortodoksikirkon kirkot ja tsasounat hiippakunnittain:

Karjalan hiippakunta:

Pyhän apostoli Johannes teologin ja Karjalan valistajien kirkko.

Karjalankatu 1, Kuopio.

Valamon luostari: Kristuksen kirkastumisen pääkirkko, Pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisen kirkko, kaikkien Valamon pyhien kirkko, Pyhittäjä Herman Alaskalaisen tsasouna, Pyhän Nikolaoksen tsasouna ja Pyhän Johannes Kastajan syntymän tsasouna.

Lintulan luostari: Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Jumalansynnyttäjän Jerusalemin ikonin tsasouna ja Pyhittäjämarttyyri Paraskevan tsasouna.

Iisalmen seurakunta: Profeetta Elian kirkko (Iisalmessa), Kaikkien pyhien kirkko (Lapinlahdessa) Pyhän Kolminaisuuden tsasouna (Alapitkässä), Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna (Sukevalla), Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna (Sonkajärvellä) ja Pyhän Nikolaoksen tsasouna (Salahmissa).

Ilomantsin seurakunta: Profeetta Elian kirkko ja Kaikkien pyhien tsasouna (Ilomantsissa), Pyhien Pietarin ja Paavalin tsasouna (Hatussa), Kristuksen taivaaseenastumisen tsasouna (Huhuksessa), Neitsyt Marian syntymän tsasouna (Mutalahdessa) ja Ristin ylentämisen tsasouna (Sonkajassa).

Joensuun seurakunta: Pyhän Nikolaoksen kirkko (Joensuussa), Ortodoksinen hautausmaa: Pyhän Ristin tsasouna (Joensuussa), Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko (Kontiolahdessa), Pyhän Nikolaoksen kirkko (Hoilolassa), Pyhän profeetta Hannan ja Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkko (Sonkajanrannassa), Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko (Kiteellä), Pyhän Aleksanteri Syväriläisen kappeli (Tohmajärvellä), Pyhän apostoli Andreaksen tsasouna (Tohmajärven Littilässä), Kristuksen kirkastumisen tsasouna (Enossa), Pyhän Gregorios Voittajan tsasouna (Kiihtelysvaaran Valkeavaarassa), Kristuksen käsittätehdyn ikonin tsasouna (Kiihtelysvaaran Heinävaarassa), Kristuksen kirkastumisen tsasouna (Saarivaarassa), Pyhän Herman Alaskalaisen tsasouna (Koverolla) ja Krituksen käsittätehdyn ikonin kappeli (Tuupovaarassa).

Jyväskylän seurakunta: Kristuksen ylösnousemisen kirkko (Jyväskylässä), Jumalansynnyttäjän syntymän tsasouna (Karstulassa), Pyhän Nikolaoksen rukoushuone (Lievestuoreella), Pyhän pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen tsasouna (Saarijärvellä), Ylienkeli Mikaelin tsasouna (Suolahdessa), Kristuksen kirkastumisen tsasouna (Viitasaarella), Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna (Äänekoskella) ja Herran ristin löytämisen ja ylentämisen muistolle leirikappeli (Pyhäkankaan leirikeskuksella Kangashäkissä).

Kuopion seurakunta: Pyhän Nikolaoksen katedraali (Kuopiossa), Pyhän Ylienkeli Mikaelin tsasouna (Syväniemessä Karttulassa), Pyhittäjä Herman Alaskalaisen ja suurmarttyyri Georgios Voittajan tsasouna (Vehmersalmella), Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko  (Juankoskella), Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen kirkko (Keiteleellä), Pyhien Karjalan valistajien kirkko (Maaningalla), Ristin ylentämisen tsasouna (Maaningalla), Kristuksen kirkastumisen tsasouna (Maaningan Käärmelahdella), Pyhän Johannes Kastajan kirkko (Nilsiällä), Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko sekä pappismarttyyri Blasioksen kirkko (Pielavedellä), Suurmarttyyri Georgios Voittajan kirkko (Siilinjärvellä), Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna (Siilinjärven Toivalassa), Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko (Tuusniemellä), Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasouna Kaavin Luikonlahdella) ja Pyhän Nikolaoksen tsasouna (Muuruvedellä).

Lieksan seurakunta: Pyhän profeetta Elian kirkko (Lieksassa), Kristuksen kirkastumisen tsasouna (Lieksan Kirkkopuistossa), Pyhän Nikolaoksen tsasouna (Viekijärvellä) ja Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen tsasouna (Vuonisjärvellä).

Mikkelin seurakunta: Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko (Mikkelissä), Suurmarttyyri Paraskevan tsasouna (Mikkelin hautausmaalla), Neitsyt Marian syntymän kirkko (Pieksämäellä) ja Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna (Visulahdella).

Nurmeksen seurakunta: Apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko (Nurmeksessa), Pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin tsasouna Nurmeksen Bombassa), Pyhän Kolminaisuuden kirkko Hiekkalahdessa (Valtimolla), Pyhän Johannes Kastajan tsasouna Elomäellä (Valtimolla), Pyhän profeetta Elian tsasouna (Juukassa) ja Ristin ylentämisen tsasouna Pyötikössö (Juukassa).

Rautalammin seurakunta: Pyhän Nikolaoksen kirkko (Rautalammilla), Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna ONL:n leirialueella Puroniemessä (Rautalammilla), Kristuksen kirkastumisen kirkko (Suonenjoella),  Pyhän profeetta Elian tsasouna (Tervossa) ja Pyhän Johannes Kastajan syntymän tsasouna (Vesannolla).

Taipaleen seurakunta: Jumalanäidin Tihvinän ikonin kirkko (Viinijärvellä), Pyhän Johannes Kastajan kirkko (Polvijärvellä), Pyhän Hengen kirkko (Outokummussa), Pyhän profeetta Elian tsasouna (Sotkumassa) ja Pyhän apostoli Andreaksen tsasouna (Liperissä).

Varkauden seurakunta: Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko (Varkaudessa), Pyhien Karjalan valistajien tsasouna (Leppävirralla) ja Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkko (Savonlinnassa).

Helsingin hiippakunta:

Pyhän Sofian (Jumalallisen viisauden) kappeli

Pokrovan Veljesyhteisö: Jumalanäidin suojeluksen kirkko (Jorvaksessa) ja Apostoleinvertaisen Vladimirin ja Olgan tsasouna (Jorvaksessa).

Haminan seurakunta: Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko (Haminassa), Jumalanäidin kaikkien murheellisten ilo-ikonin kirkko hautausmaalla (Haminassa), Ristin ylentämisen kirkko Sakaristonmäellä (Kouvolassa) ja Jumalansynnyttäjän tsasouna (Myllykoskella).

Helsingin seurakunta: Uspenskin katedraali/Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraali, Kanavakatu (Helsingissä), Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Unioninkadulla (Helsingissä), Pyhien apostoli Jaakobin, Herran veljen ja suurmarttyyri Katariinan kirkko, Liisankadulla (Helsingissä), Pyhän profeetta Elian kirkko hautausmaalla, Lapinlahdentie (Helsingissä), Pyhien marttyyrien Pistiksen, Elpiksen, Agapen ja heidän äitinsä Sofian kirkko, Helenan vanhainkodissa Hämeentie (Helsingissä), Pyhän pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappeli, Korvatunturintie (Helsingissä), Pyhän Herman Alaskalaisen kirkko, Kaupinkalliontie (Espoo), Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, Läntinen Valkoisenlähteentie (Vantaa), Pyhien apostolinvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkko, Täktomäentie (Hangossa), Pyhien apostoli Jaakobin ja Herran äidinäidin Annan kirkko, Kaunisniemen leirikeskus, Läyliäinen (Lopella), Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkko, Kartanotie (Järvenpäässä), Kristuksen kirkastumisen kirkko, Vanha Helsingintie (Porvoossa), Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän tsasouna, Naarapajuntie (Vihti-Nummelassa), Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko, Kuonomäentie (Klaukkalassa), Jumalanäidin suojeluksen kirkko Pokrova-yhteisössä Jorvaksessa (Kirkkonummella), Pyhien Karjalan valistajien kirkko toimintakeskuksessa (Lohjalla) ja Kaikkien pyhien tsasouna Metsolan hautausmaalla (Lohjalla).

Hämeenlinnan seurakunta: Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Johannes Krysostomoksen kirkko, Erottajankatu (Hämeenlinna) ja Pyhän Johannes Kastajan kirkko Ahveniston vanhalla hautausmaalla, Kanta-Hämeen keskussairaalan läheisyydessä.

Kotkan seurakunta: Pyhän Nikolaoksen kirkko, Isopuisto (Kotkassa), Jumalansynnyttäjän suojeluksen tsasouna hautausmaalla, Toukolantie (Kotkassa), Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkko, Itäinen tullikatu (Loviisassa) ja Pyhän Serafim Sarovilaisen tsasouna hautausmaalla, Läntinen Harjukatu (Loviisassa).

Lahden seurakunta: Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Harjukatu (Lahdessa), Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, Hämeenkatu (Heinolassa), Pyhien Karjalan valistajien kirkko, Tsasounakuja (Hyvinkäällä) ja Neitsyt Marian syntymän tsasouna (Kausalassa).

Lappeenrannan seurakunta: Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko, Kristiinankatu (Lappeenrannassa), Pyhän Nikolaoksen kirkko (Imatralla), Pyhän Johannes Kastajan tsasouna (Parikkalassa) ja Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna Koitsanlahdella (Parikkalassa).

Tampereen seurakunta: Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkko, Tuomiokirkonkatu (Tampereella), Pyhän apostoli Johannes Teologin kirkko, Maantiekatu (Porissa), Pyhien pyhittäjien Sergei ja Herman Valamolaisten kirkko Kolhossa, Kappelintie (Vilppulassa) ja Pyhän Nikolaoksen tsasouna, Kalmistonkatu (Valkeakoskella).

Turun seurakunta: Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko (Turussa), Siunauskappeli Turun hautausmaalla, Pyhän Nikolaoksen rukoushuone, Länsikatu (Raumalla) ja Ristin ylentämisen tsasouna, Uskelan kirkkotie (Salossa).

Oulun hiippakunta:

Pyhien Basileios Suuren, Johannes Krysostomoksen ja Gregorios Teologin kappeli.

Kajaanin seurakunta: Kristuksen kirkastumisen kirkko, Kirkkokatu (Kajaanissa), Pyhittäjä Lasari Muromalaisen tsasouna, Kirkkoahontie (Kajaanissa), Pyhien Karjalan valistajien kirkko (Kuhmossa), Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko (Sotkamossa), Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna (Paltamossa), Ristin ylentämisen tsasouna (Suomussalmella) ja Pyhän Nikolaoksen tsasouna (Suomussalmella).

Kiuruveden seurakunta: Pyhän Nikolaoksen kirkko (Kiuruvedellä), Kristuksen kirkastumisen kirkko Karvoskylässä (Nivalassa), Pyhän profeetta Elian tsasouna (Pyhäsalmella) ja Neitsyt Marian syntymän tsasouna (Haapavedellä).

Lapin seurakunta: Pyhän apostoli Andreaksen kirkko (Rovaniemellä), Pyhän Kolminaisuuden ja pyhän Trifon Petsamolaisen kirkko (Nellimissä), Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkko (Sevettijärvellä), Pyhän Nikolaoksen kirkko (Ivalossa) ja Pyhien Boriksen ja Glebin kappeli  (Keväjärvellä).

Oulun seurakunta: Pyhän Kolminaisuuden katedraali Torikatu (Oulussa),Pyhän Johannes Kastajan syntymän kirkko, Lehtokatu (Kemissä), Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, Lukiokatu (Torniossa), Jumalansynnyttäjän temppeliintuomisen tsasouna, Brahenkatu (Raahessa), Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin sekä pyhän Arseni Konevitsalaisen tsasouna (Haukiputaalla), Kristuksen kirkastumisen tsasouna (Muhoksella), Pyhän Trifon Petsamolaisen tsasouna Varejoella (Tervolassa) ja Jumalansynnyttäjän suojeluksen tsasouna (Vihannissa).

Vaasan seurakunta: Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kasarmintori (Vaasassa), Pyhien vanhurskaiden Simeonin ja Hannan rukoushuone Kasarminkatu (Kokkolassa), Pyhän Serafim Sarovilaisen rukoushuone Koulukatu (Lapualla) ja Pyhien profeetta Elian ja pyhän Annan tsasouna Tsasounanpolku (Pietarsaaressa).

Muuttaja

                 

Hoiskon talon vanha emäntä istui mietteliäänä keinutuolissa ja kiikutti sitä hiljalleen.

Hän oli tyytyväinen vuoden tulokseen, mutta ei saanut ajatuksiaan vieläkään järjestykseen puolison kuoleman takia. Hän oli kuollut varhain keväällä talon portaille navetasta tullessaan. Emäntää vaivasi ajatus tulevasta. Vanhin poika tuntui kyllä ahkeralta, mutta oli vielä vailla puolisoa. Lisäksi hänellä oli taipumusta haaveiluun. Hän oli iltavirkku ja aamun torkku. Hän luki myös muutamia harvoja kirjoja, joita sai käsiinsä.

Emäntää vaivasi toinenkin asia. Nuorempi pojista oli selvästi levoton ja tuntui latautuneen energialla, jota piti purkaa juoksemalla yöjalassa. Tämä ei emäntää surettanut, vaan pojan jatkuvat vihjailut lähdöstä Amerikkaan. Isännän vielä eläessä he olivat jo järjestelleet jälkisäädöksiä mieleisikseen. Tarkoitus oli antaa talo nuorimmalle pojalle ja vanhempi poika tuli naittaa johonkin taloon vävyksi.

Susanna oli aina ollut järjestyksen ihminen. Hänet oli naitu talosta, jossa annettiin vain ahkeralle työlle arvoa. Hänen isänsä oli vaatinut joskus lähes epäinhimmilliseltä tuntuvia työsuorituksia mutta ei säästänyt itseäänkään. Susannalla oli ollut kolme sisarta ja yksi veli, joka oli kaikista lapsista nuorin. Kaikki tyttäret tiesivät, että Pesolan talo tulisi olemaan nuorimman pojan Matin hallinnassa heti, kun hän oli saavuttanut täyden iän. Koska työ oli raskasta ja tyttäret tiesivät kohtalonsa, he toivoivat pääsevänsä nopeasti pois työläästä talosta.

Kun Susannaa sitten kosittiin Hoiskon taloon miniäksi, hän oli valmis hyväksymään kosintatarjouksen riippumatta vanhempiensa tahdosta. He asettuivatkin vastarintaan tyttärensä naimakaupassa, mutta olivat voimattomia. Susanna oli saavuttanut täysi-ikäisyyden ikään kuin varkain. Hän lensi pesästä ensimmäisenä.

Naimistaan Jaakko Hoiskon kanssa hänen ei tarvinnut katua. Heillä oli ollut sopuisa avioliitto. Lapsia syntyi vain neljä, joista kaksi tytärtä kuoli alle vuoden ikäisinä. Jaakon ja Susanna tuli tyytyä kahden pojan kasvattamiseen aikuisiksi. Heidän talonsa oli isohko ja oli sen vuoksi työläs. Kumpikin oli ahkeria työssään ja pojat oppivat tekemään myös talon töitä käskemättä.

Vanha ajan kasvatukseen kuului vanhempien totteleminen kaikissa elämään liittyvissä asioissa. Hoskon pojat olivat vanhemmilleen kuuliaisia kaikessa, mikä koski talon asumista. Tilanne oli vähän samanlainen kuin kuuliaisuudenosoitus tsaaria kohtaan, joka oli Jumalasta seuraava. Kuuliaisuutta osoitettiin siis suulla ja elämisellä, mutta sielun tila saattoi olla kapinalle altis. Mikään pakote tai ulkoinen voima ei voinut vangita nuorten ajatuksia. Ne saivat liidellä kauaksi Hoiskon pihapiiristä, vaikka Amerikkaan saakka.

Juha, joka oli pojista nuorempi, oli avoin ja vilkas. Hän kertoi haaveestaan äidilleen. Hän kertoi, että oli suunnitellut lähtemistä Amerikkaan. Äiti piti pojan puheita vain joutavanpäiväisenä nuoren miehen puheena. Mutta Juho otti yhä useammin esille ajatuksen siirtolaisuudesta Amerikkaan. Äiti alkoi olla kovin huolestunut.

-Mitä sinä oikein höpiset Amerikasta? Eikö sinulle riitä tämän talon työt? Etkö saa tarpeeksesi talon töistä?

-Siinä se vika onkin. Minun tulee tehdä töitä elääkseni, mutta minä haluaisin päästä vähän vähemmällä kuin isä on päässyt. Etkö näe, että hän tuskin pääsee enää pystyyn, kun on kerran istahtanut. Minulle on luvattu talo, joka kuuluu vanhemmalle pojalle. En halua tulla tähän asiaan väliin. Antakaa minun lähteä talosta ja antakaa talo Erkille.

-Katso noita vainioita. Äiti osoittaa ikkunasta aukeavaa maisemaa. Se avautuu suoraan järvelle päin. Talon ja järven välissä ei ole muuta kuin laaja peltoaukea, joka vielä on lumen peitossa, mutta joka kevään tultua alkaisi puskea vihreää orasta ja kesän lopulla siitä leikattaisiin ruis. Voisitko sinä jättää tällaisen perintöosuuden jälkeesi? Eikä sinua yhtään lämmitä ajatus jatkaa talon isäntänä. Isäsi on jo huonona ja vain Jumala tietää kuinka kauan hän jaksaa asua tätä taloa. Kyllä me Erkistä huolehdimme. Hän ei tule jäämään osattomaksi. Hän vain ei oikein sovi talon isännäksi. Minä näen teidän lävitse. Sinä olet se, josta isäntä pitää tehdä.

-Koko kylä on kohta Amerikassa ja minä en aio olla viimeinen, joka täältä on lähtemässä. Enkä ai olla myöskään läsnä, kun arpaa nostetaan.

-Miten sinä arvannostolta voit välttyä. Se on sinulla edessä jo ensi vuonna. Vallesmanni ei sinulle passipaperia anna.

-Arvan nosto on vasta ensi vuonna. Sitä ennen tapahtuu kaikenlaista, poika ennusteli.

Asetelmat jäivät lukkoon äidin ja pojan välillä ja asia haudattiin koko tulevaksi kesäksi. Kun vielä Juhon isä kuoli tuona kohtalokkaana kevättalven päivänä, ei äiti eikä poika puhunut asiasta mitään moneen kuukauteen.

Juhon kuuliaisuus äidin epäsuoralle vaatimukselle olla tottelevainen hallitsijaa kohtaan piti loppuun saakka. Juho oli arvannostossa, mutta ei joutunut sotaväkeen. Mutta paineet Amerikkaan lähtemiseksi yhä vain kasvoivat. Juho tuli työssään ärtyneeksi ja välit vanhemman veljen kanssa olivat ajoittain kireät. Veli ehti mennä naimisiin ja alkoi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen keskittyä talon töihin vakavalla otteella. Juho teki talossa, mikä oli tarpeellista.

Syksyllä 1892 Susanna otti uudelleen puheeksi Juhon Amerikkaan lähtemisen. Tällä kertaa keskustelu sai Juholle myönteisen päätöksen. Vanhan äidin oli taivuttava pojan jatkuvien vaatimusten edessä. Äiti kuitenkin esitti, että talon kirjat tehtäisiin Erkille ja Juholle maksettaisiin talon osuus rahana, jolla hän voisi lähteä Amerikkaan. Tämä sopi hänelle ja niin vihdoinkin asia ratkennut lopullisesti. Äiti yritti vielä puhua Juholle vakavasti asiasta, mutta mikään ei enää voinut muuttaa Juhon päätöstä.

                                       II

Juho Hoisko oli saapunut Michiganiin. Aluksi hän siirtyi muiden mukana Kuparisaarelle. He olivat kuullet huhuja, että sieltä voisi saada kaivostöitä. Saavuttuaan perille 1893 Kuparisaarelle Juho voi vain todeta, että alueella oli työttömiä runsaasti. Ne, jotka olivat vielä työssä, tekivät sitä lähes ilmaiseksi.

Tilanne tuntui toivottomalta. Hänet valtasi jo epätoivo. Mieleen palautui äidin sanat hänen lähtiessä: ”Oletkohan sinä menossa oikeaan paikkaan.” Rahaa oli vielä jäljellä, mutta työtä oli saatava. Hän asui miesten majassa, jota piti suomalainen nainen. Vuokra ei ollut suuri, mutta ruokailu oli heikonlaista. Mutta nuori mies kyllä kestäisi pienen nälänkin. Eniten häntä säälitti eräät perheelliset, joilla saattoi olla useita lapsia matkassa.

Juho kiitti itseään siitä, ettei ollut vielä naimisissa. Se olisi vielä puuttunut tästä kurjuudesta. Olisivat lapset ja vaimo vaatineet aivan erityisen huolenpidon, eikä liikkumavaraa olisi ollut paljon. Nyt hänellä oli sentään mahdollisuus tehdä suunnitelmia vapaana huolenpidosta ja vastuusta toisista ihmisistä.

Juho istui ruokalassa ja mietti. Hän oli syönyt ja vietti aikaansa tuumiskellen mielessään, mitä oikein pitäisi tehdä. Hänen pöytäänsä tuli vanhempi mies. Hän oli väsyneen tuntuinen ja katseli ympärilleen.

-Mitä varten minun piti lähteä tänne maailmankolkkaan kärsimään kurjuutta. Olisinhan minä sen voinut tehdä Suomessakin.

Mies puhui enemmän itselleen kuin Juholle, joka kuunteli miehen hiljaista puhetta. Siinä kuulsi katkeruus ja voimattomuus. Maailma oli putoamassa hänen päälleen. Juho ajatteli pöytäkumppaninsa kohtaloa. Hän samaistui vanhemman miehen osaan ja pohti yhtäkkiä tilannetta hänen kannaltaan.

-Tähän täytyy löytyä ratkaisu.

-Ainoa ratkaisu on lähteä takaisin Suomeen. Aika ei tunnu otolliselta, puutui Juho keskusteluun.

Mies vilkaisi puhekumppaniaan.

-Miten se voisi olla mahdollista? Rahat alkavat olla lopussa ja lippu pitäisi saada neljälle ihmiselle. Ei, se on poissuljettu.

Samassa heidän pöytäänsä saapui kolmas mies, joka heti kääntyi keskustelemaan vanhemman miehen kanssa.

-Nyt Jaakko asiat alkavat luistaa. Ontonagonin suunnalla on tarjolla valtion maita. Maksu on mitätön ja maata saa niin paljon, että Suomessa sellaista maamäärää pidettäisiin äveriäänä tilana. Ruvetaan Jaakko farmareiksi.

Jaakko ja hänen tuttavansa Taneli innostuivat asiasta ja he saivat vielä kaverikseen Juhon lähtiessään hoitamaan maanostoasioita. Hallituksella oli todella maita, joita se antoi lähes ilmaiseksi siirtolaisille. Näitä maita kutsuttiin homesteadeiksi.

Muutaman päivän kuluttua heillä oli virallinen paperi kädessä. Sen mukaan Jaakko Kovala, Taneli Mäkelä ja Juho Hoisko olivat homesteadien omistajia.

Rahaa oli vielä sen verran jäljellä, että saatiin kokoon karavaani, johon kuului kaksi lehmää, ruokavaroja ja erilaisia työkaluja. Retkikuntaan kuului miesten lisäksi kaksi naista ja kaksi lasta. Matkaan lähdettiin huhtikuun lopulla 1894. Matka edistyi hitaasti, sillä kevät oli tullut ja matkan varrella olevat purot ja joet tulvivat ja erämaa oli koskematonta. Ajoittain oli raivattava hevosen vetämille kärryille tietä, jotta matka voisi jatkua.

Matkaan kului aikaa kolme päivää. Alkoi pikainen rakennusten laitto. Ensin rakennettiin sauna, johon päästiin sääskiä pakoon ja jossa lapset saivat nukkua. Sitten aloitettiin heti tuvan laitto. Päätettiin, että seuraavan talven Juho saisi asua Tanelin luona. Toukokuun ollessa lopuillaan synkän metsän keskelle oli noussut kaksi asuintaloa ja sauna. Tekeillä oli vielä ulkorakennus, jonne voitaisiin laittaa sekä hevonen että lehmät. Miehet olivat tehneet yhdessä työtä yötä päivää. Kaiken tuloksena oli toivo paremmasta virinnyt siirtolaisten keskuudessa.

Maaperä oli laadultaan hyvää ja miehet alkoivat raivata nopeasti mökkien ympäriltä viljeltävää peltoa. Pellolta se ei juuri näyttänyt, sillä kannot jätettiin pystyyn. Niitä ei edes yritetty raivata vielä pois.

Niinpä vuoden 1894 toukokuun loppuun mennessä oli raiviolle kylvetty viljaa ja perunaa. Läheisellä alavammalla maalla oli majavien ansiosta syntynyt laaja järvi, jonka rantamilla kasvoi vahvaa heinää. Tästä luonnonniitystä miehet syksyllä tulisivat niittämään heinää talven varalle.

Lake Superiorin järven rantaan asutukselta ei ollut matkaa kuin kolme mailia, mutta se oli tietöntä erämaata. Tätä kautta tehtiin kauppamatkoja Hancociin, josta haettiin välttämättömiä tarvikkeita. Myöhemmin miehet raivasivat tien lähimmälle valtatielle.

Syksy oli saapunut asutukselle. Asukkaitten luku oli lisääntynyt pitkin kesää. Alueelle oli syntynyt elinvoimainen kylä. Kesän mittaan syntyneitten lasten määrä kasvoi muutamalla.

Syksyn myötä asutuksen ympärillä olevat lehtipuut pudottivat lehtensä. Ennen putoamistaan ne leimahtivat leiskuviin väreihin, ilahduttivat hetken ajan asukkaita ja putosivat sitten maahan.

Lähistöllä oleva majavien rakentama lampi sai ensimmäiset jääriitteensä, jotka päivän aikana vielä ehtivät sulaa pois. Majavat olivat huolehtineet ravinnonsaantinsa keräämällä nuoria lehtipuita pesän läheisyyteen.

Kaukaa lammen takaa kuului laukaus. Se kiiri pakkasilmassa kuin piiskansivallus. Juho Hoisko oli kuljeskelemassa lammen rannalla. Hänelläkin oli kivääri ja hänen tarkoituksensa oli hankkia jotain riistaa sekä itselleen että asuinkumppanilleen.

Juho kuunteli hetken laukauksen jälkeistä hiljaisuutta. Mitään ei enää kuulunut. Hän lähti astelemaan lammen rantaa ja kuulosteli ääniä. Käveltyään lähes tunnin hän saapui vaahteraa kasvavalle mäelle. Mäen rinteellä istui mies kaatuneen puun päällä ja katseli hiipuvaa nuotiota. Juho lähestyi miestä ja tervehti häntä suomeksi. Mies kääntyi tulijaa kohti ja tervehti myös suomeksi.

-Kuulin laukauksen ja päätin käydä katsomassa.

Mies sekoitteli nuotion pohjaa sammuttaakseen sen lopullisesti.

-Ajattelin ampua paistin itselleni. Taisin tehdä valkean liian aikaisin.

-Sinä et asukaan meidän kylässä?

-En minä asu missään pysyvästi.

Mies viittasi etelän suuntaan. – Tuolla asuu eräs suomalainen erakko, joka elää omin avuin. Siellä olen kortteerannut jo useita kuukausia.

-Perheettömän on helppo liikkua, ei ole vastuksia mukana. Toteamus oli samalla Juhon tekemä kysymys, johon hän sai heti vastauksen.

-Ei ole perhettä.

-Minä olen kuullut, että Rocklandissa on vilkasta kaivostoimintaa. Siellä tarvitaan varmasti ripeitä miehiä. Me ollaan kumpikin poikamiehiä. Lähdetään porukassa sinne. Ei minusta ole farmariksi.

Juho puhui päättäväisesti sen asian, jota hän oli hautonut koko kesän mielessään. Hän ei ollut kovin kiinnostunut maamiehen urasta. Nyt hän ajatteli pyytää vierasta mukaan.

-Mikäs siinä. Ei lähtemien minusta ole kiinni. Minun nimeni on Ville eli Vilhelm kuten toiskieliset sanovat.

-Minä Juho Hoisko. Olen ollut Amerikassa vasta vuoden paikat. Kieli on vierasta. Sinä taidat varmaankin jo Amerikan kielen?

-Kyllä minä engelskaa puhun sen verran kuin on tarvis. Ei me kielen puutteen takia nälkään kuolla.

Miehet sopivat uudesta tapaamisesta, jolloin he sopisivat asioista tarkemmin. Kummallakin oli palava mieli vaeltaa uuteen työpaikkaan ja kokea uutta lännen elämää. Juho oli ehtinyt kirjoittaa kaksi kertaa kirjeen kotiinsa Suomeen, joissa hän kertoi lyhyesti tulleensa terveenä perille ja saaneensa heti työtä ja kertoi muuta kuulumista Amerikasta. Hän muisti värittää asioita niin, ettei vanhan äidin tarvitsisi pelolla ajatella poikansa elämistä Amerikassa.

                                       III

Talvi ehti kulua lopuilleen, ennen kuin kaverukset jättivät hyvästit asuinkumppaneilleen ja lähtivät vaeltamaan kohti Rocklandia.

Heillä oli onnea matkassa. Saavuttuaan perille he saivat pian työtä kaivokselta. Pettyneitä he olivat kuitenkin palkkaan, mutta olivat tyytyväisiä siihen seikkaan, ettei tarvinnut huolehtia perheestä.

Työ oli raskasta ja päivittäinen työaika oli pitkä. Jaksettava kuitenkin oli ja jaksoivathan nuoremmat miehet. Perheelliset vanhemmat miehet olivat kuitenkin lujilla elättäessään yksin perhettään. Osa heistä sai alaikäisiä poikiaan kaivoksille töihin ja se helpotti toimeentuloa.

Pääosa kaivostyöläisistä oli toiskielisiä, irlantilaisia ja englantilaisia. He katsoivat suomalaisten lisääntyvää määrää karsaasti. Suomalaiset elivät vaatimattomasti ja käyttivät alkoholia vähemmän kuin muuta kansat. Pääosa suomalaisista eristäytyi omiin oloihinsa ja harrastivat omaa kulttuuriaan. Henkilösuhteet toiskielisiin alkoi aikojen kuluessa kiristyä ja purkautui eräänä heinäkuun päivänä vuonna 1906.

Tuona päivänä juhlittiin Yhdysvaltain itsenäistymistä. Soitettiin marssilauluja ja pidettiin hillitysti hauskaa. Juho ja Ville olivat juhlissa mukana. He olivat omaksuneet maan kielen ja saattoivat haastella asioista toiskelisten kanssa vapaasti. Kumpikin oli säilyttänyt vapautensa ja asuivat yksikseen poikamiehin.

Juhlassa oli laulettu ja puhuttu ja pidetty kaikkinaista hauskaa. Sitten puhujalavalle astui kaivosmiesten pomo. Juhlahumussa kukaan ei aluksi kiinnittänyt häneen erityisempää huomiota. Mutta vähitellen kansa alkoi kuunnella puhujaa, joka kiihkeällä äänellä moitiskeli kaivosyhtiötä huonoista palkoista ja työaikojen pituudesta. Puhe oli täysin sopimaton asiayhteyteen ja kiinnitti erityisesti suomalaisten huomion osakseen. Puhuja ehdotti lopuksi yksinkertaista keinoa saada asiat järjestykseen. Oli mentävä lakkoon.

Ajatus oli huumaava ja Juhoja Ville, jotka olivat kuunnelleet puhetta hämmästyksen vallassa, poistuivat nopeasti paikalta eivätkä halunneet olla missään tekemisissä lakkouhkauksien kanssa.

Kaksi viikkoa myöhemmin, kun, asiaa oli vatvottu erityisesti suomalaisten kaivosmiesten keskuudessa, alkoi lakko Michiganin kaivoksella. Suurin osa kolmestasadasta miehestä meni lakkoon. Tilanne alkoi käydä jännittyneeksi. Suomalaiset keskustelivat edelleen kiivaasti puolesta ja vastaan, mutta valtaosa heistä ryhtyi lakkolaisten puolelle.

Työnantaja alkoi värvätä lakkolaisten ulkopuolelta kaivosmiehiä. Aika oli huono ja monet lähtivät rikkomaan lakkoa. Heitä varoitettiin ja uhkailtiin. Sheriffi toi heidän turvakseen miehiä aseineen.

-Mitä varten heille on annettu aseita? Kyseltiin.

-Heillä on varmasti vain tarkoitus pelotella meitä.

-Nyt ei saa antaa periksi. Jos nyt peräännytään, olemme menettäneet pelin.

-Tämä ei pääty hyvin, arveli Juho.

Juho ja Vilho kuljeskelivat lakkolaisten mukana eivätkä aikoneetkaan mennä töihin. Heidän solidaarisuutensa oli vankkumaton omien joukossa, vaikka kumpikaan ei hyväksynyt syntynyttä tilannetta.

Työnantajan värväys tuotti vähäisiä tuloksia ja rikkurit pyrkivät työmaalle. Heinäkuun viimeisenä päivänä lakkolaiset lähtivät katsomaan tilannetta.

Kaivokselle menevä tie oli suljettu. Asein varustetut sheriffin joukot olivat lakkolaisia vastassa.

-Älkää tulko tänne! Palatkaa takaisin!

-Ei meillä ole aseita. Me vain seuraamme tilannetta.

-Yhdenkään lakkolaisen ei sallita mennä tästä ohi. Ne, jotka lähtevät työhön, saavat mennä. Heidän tulee ilmoittautua toimistolla. Muitten on poistuttava.

-Oletteko työnantajan asialla. Katsokaa ympärillenne. Täällä on ystäviänne ja naapureita, joilta puuttuu ruokaa.

-Valitan, mutta kaikilla on vapaus tehdä työtä jos haluaa.

Kansaa oli kertynyt tielle jo useita satoja. Vartiomiehet liikkuivat levottomasti ja olivat pelästyksissään. Sheriffi kehotti useita kertoja lakkolaisia poistumaan.

Tien laidoilla tapahtui pientä tönimistä. Osa vartijoista työnteli lakkolaisia kauemmaksi ja kehotti edelleen siirtymään pois koko alueelta. Sitten kuului laukaus. Hysteeriset vartijat alkoivat ampua silmittömästi ympäriinsä tähtäilemättä. Lakkolaiset lähtivät juoksemaan poispäin. Osa juoksi läheiseen metsään suojaan ja pääosa juoksi tietä pitkin takaisin päin. Tielle jäi virumaan yksi ihminen. Metsän reunassa seisonut mies sai osuman ja putosi polvilleen. Hän huusi apua tovereiltaan, mutta kukaan ei enää kääntynyt takaisin. Vielä kolmaskin mies kaatui tielle luotien osumista ja jäi siihen makaamaan.

Samana iltana alkoi suomalaisten vaino. Virkavalta tunkeutui asevoimin suomalaisten asuntoihin ja teki tarkastuksia. Useita ihmisiä vangittiin samana iltana ja seuraavana yönä. Sheriffin apulaiset tuntuivat tietävän tarkasti, että toiskieliset voitiin jättää rauhaan. Kaunaa purettiin suomalaisiin.

Seuraavana päivänä selvisi ampumisen seuraukset. Kaksi kuollutta oli lopputulos. Toinen ammutuista makasi edelleen tien ohessa. Toinen oli saatu edellisenä iltana pois paikalta elävänä, mutta kuoli seuraavana päivänä. Lakko oli päättynyt suomalaisten tappioon. Mitään ei oltu saavutettu. Vahvempi oli voittanut. Suomalaiset eivät koskaan toipuneet tapahtumasta. Oikeutta käytiin pitkälle seuraavaan vuoteen, mutta peruuttamaton oli tapahtunut. Vähitellen suomalaiset hylkäsivät Rocklandin ja lähtivät muualle.

Juho Hoisko oli asunut Amerikassa lähes 15 vuotta. Hän oli jälleen lähdössä. Nyt hänellä ei ollut enää kumppania, jonka kanssa olisi voinut paeta kovaa maailmaa. Ville oli kadonnut käsittämättömällä tavalla lakon aikana. Kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Häntä ei tavattu elävänä eikä löydetty kuolleenakaan. Kukaan ei tiennyt hänellä olevan läheisiä omaisia Suomessa, joille olisi voitu ilmoittaa aikanaan hänen kohtalostaan. Ville oli kadonnut kansojen sulatusuunissa ikuisiksi ajoiksi. Hän ehti piirtää omalla elämänurallaan pienen mutta välttämättömän viivan Amerikan historiaan. Hänen työpanoksensa oli promillen murto-osalla lisäämässä yhä kasvavan kansan elämän lihavuutta.

Ei Juho hänen kohtaloaan sen kummemmin surrut. Odottipahan vain keskustelukumppania ja työkaveria tovin, hyväksyi sitten olevan olotilan. Villeltä oli jäänyt jotain omaisuutta hänen yksinkertaiseen asuntoonsa. Rahaakin taisi jäädä, sitä ei kuitenkaan milloinkaan löydetty. Vähäinen omaisuus siirrettiin paikallisen raittiusyhdistyksen tiloihin, jossa se sai lojua vuosikymmenien ajan.

Ennen lähtöään Juho mietti omaa menneisyyttään Amerikassa. Hän kertasi niitä tapahtumia ja syitä, jotka olivat saaneet hänet muuttamaan Uuteen Maahan. Hän oli valmis myöntämään itselleen, että lähtöaikeisiin oli vaikuttanut suuresti Amerikasta saapuneet kirjeet, joita oli tullut hänen kotipaikkakunnalleen nuorukaisilta, jotka olivat muuttaneet ennen häntä. Jutut kirjeitten viesteistä kiirivät hänen korviinsa: täällä on erinomaiset olot, työtä on tarjolla ja palkat huimat. Maa on laaja ja saat mennä minne haluat. Elämä on mukavaa ja vapaata. Kirjeitten sisältö ei antanut erityisen huonoa mielikuvaa huonommista asioista. Mutta kukapa sellaisista kirjoittaisikaan.

Hänen tilanteensa ei ollut lainkaan huono. Hänellä oli vähän säästöjä. Erikoisesti hän onnitteli itseään siitä, että oli pysynyt poissa avioliiton satamasta. Jokin etiäinen kuiskutti hänelle koko ajan: nyt ei ole vielä sen aika. Juhon kohdalla aika alkoi muutenkin olla vähissä. Hän oli auttamatta jo liian vanha ”tavalliseen” avioliittoon.

Rocklandissa olonsa aikana hän oli saanut viestin kotoa. Vanhempi veli kirjoitti kirjeen, jossa hän vajavaisin sanankääntein kertoi äidin kuolleen. Nyt olivat molemmat vanhemmat poissa. Uusi sukupolvi oli ottamassa vastaan tulevan. Erkki kertoi samassa kirjeessä, että hänen ja Marian avioliitosta oli syntynyt jo kolme tytärtä mutta ei ainoatakaan poikaa.

Juho oli päättänyt lähteä kaivospaikkakunnalta pois. Hänellä oli tietoja Minnesotan puolella olevasta suomalaisasutuksesta, missä osa suomalaisista kävi töissä suurella rautakaivannolla ja osa oli ryhtynyt farmariksi. Maa oli kuulemma viljavaa ja tuottavaa. Hän päätti lähteä Minnesotaan. Saman vuoden syksyllä hän saapui Embarrasiin, jäi sinne asumaan.

Hänen elämässään alkoi ajanjakso, joka oli rauhallista kehitystä pienen maatilan ja lähialueiden metsätöiden varassa. Ajan myötä hän rakensi suomalaismaisemaa muistuttavaan ympäristöön itselleen suomalaistyylisen mökin, erilaisia ja tarpeellisia ulkorakennuksia saunaa unohtamatta. Hän tyytyi vähään mutta varmaan toimeentuloon omalta farmilta ja ansiotyöstä sen ulkopuolella. Hän oli kiinnostunut paikkakunnan henkisistä riennoista ja otti niihin osaa kuten suurin osa suomalaisista Amerikassa. Milloinkaan hänestä ei tullut yhteiskunnan kannalta tärkeää henkilöä. Mutta vastuuntunto pakotti hänet toimimaan useissa asioissa oman yhteisönsä hyväksi. Kun hän näin toimi, hän samalla rakensi hyvinvointia miljoonien muiden kanssa.

Yhden asian hän jätti hoitamatta. Hänen kauttaan Hoiskon suku ei jatkunut Amerikan mantereella.

Vuonna 1995.

    

Elias Wertala muutti Amerikkaan.

Elias Matinpoika Wertala syntyi Karstulan Kimingissä 17.7.1870. Perheeseen kuului kaikkiaan 10 lasta. Suuren perheen toimeentulo oli pienellä tilalla vaatimaton ja Elias päätti nuorena poikana lähteä kotoa etsimään parempaa tulevaisuutta. Hän muutti veljensä Davidin kanssa Kanadaan Thunder Bay-kaupunkiin, joka sijaitsee Ontariossa. Elias kuitenkin muutti jo vuonna 1904 USA:n puolelle ja sai pian kansalaisuuden. Hänet kirjattiin kansalaiseksi nimellä Eli Wirtanen. Samana vuonna hän sai asuttavaksi 40 eekkerin farmin Minnesotan Markhaminssa.

Eli rakesni farmilleen itselleen asunnon ja suuren joukon (16 kpl) tarvittavia rakennuskia sekä raivasi peltoa, jossa hän kasvatti heinää omalle hevoselleen ja möi osan naapureilleen. Hänen naapurinaan asui Emil Pekkarinen perheineen, jolle hän ajoittain teki töitä. Pekkarinen piti karjaa ja otti pieniä metsäurakoita eri yhtiöiltä. Eli piti muiden siirtolaisten tavoin hevosen lisäksi kanoja ja sikaa.

Eli oli vanhapoika ja oli talvisin useita kuukausia metsätöissä ja kävi kotonaan viikonloppusin ja asui kesäisin kotona. Hän asui farmillaan aina vuoteen 1954 saakka kunnes sairastui ja joutui muuttamaan pois kotoaan naapurinsa Ida Pekkarisen luo asumaan. Eli kuoli vuonna 1958 ja on haudattu Markhamin hautausmaahan.

Elin farmi on vielä olemassa ja sen kaikki 16 rakennusta ovat hyvässä kunnossa. Alueesta huolehtii St. Louisin piirikunnan historiallinen seura, joka pitää sitä avoinna läpi vuoden.käynti farmilla on maksuton.Itse tutustuin farmialueeseen vuonna 1989 vaimoni kanssa, kun olimme vierailulla Minnesotassa..

Elin ja Davidin lisäksi Amerikkaan muutti heidän sisrensa Hilda Wertala.

Tarinoita Iso-Kustista

Mulla olis nym meininki estes sanova, jotta Iso-Jussi tätä mullen toimitti (=kertoi). - Sen oikea nimi kyllä o Jussi Isovuori, mutta kus se aina suurentaa niitä puheitaa ni sitä on sentähe ruvettu sanomaa Isoks-Jussoks.

  Ennem maalimassa yhen kerra akat tälläs mum puita hakkaamaj jouluaattona. Ja kum minä olij jo melekeenki kaikki käylingit hakannu nii Matti tormas mull luoks ja sillä oli pontikkapottu lakkarissa. No, mitäs ollakkaa. Me nautittii siinä ikäsä-aikasa ja tietystis se kihahti kulumii. Sillom minä e enää muistanuj jotta mulla o huonot riihirentut päällä. Housut ja lyysi oli kaikki tohojona. Mutta minä vaal lähim Matin  kans salaviolla ajelemaa. Matti pisti völjyysäv vielä isom potum pontrikkaa. Sittem minä em muista enää muuta  kuj jotta se oli jouluaamu kum me tultiin pihaan takasi. Mutta sillom me kuultiim pentruh (längen yläpäähän kiinnitettävä kulkunen) helinää  kuk kyläläiset ajo kirkkoo. Tietystihäm meijäm piti mennäs sakkii. Ja sillohar ruukattii ajaak kilipaa aina joulukirkkoo. Nytkis siitä tuli semmonen kilipa-ajo jotta sitä kehtas kahtova. Mutta kus sittep pantii hevosija kiinni Alapihassa niim minä en kyllä ymmärräm miten siinä tuli tappelu. Mutta semmone huiskes siellä oli jotta sitä ei oot tämä kansa nähäny. Siellä huijottii halkoilla ja aijasseipäillä. Ja puukotki oli melekeej joka ukolla. Tais siellä ollak kirveitäkik kuk kerran tuli haavatkik kuv veneitä jotta uuniluuvalla sa vaav voijella. No pitihäm muv viimenkiv vihol lähtejäk kotiimpäi tallustelemaa. Minä aprikoin tullessani ja jotta mitenkähär räiviä akat on kotona. Ja kum minä pääsi ovesta porstuvaan ni akat oli jo ranstakka kourassa vastassa. Kyllä ne oli mullej julumana ja tärisivät naama leveällä jotta: "Kyllä sinä saat litviikin koko talosta kuk kaiket suuret pyhät renttuvat juovuksissa. Alal laputtamaar rantteellen  takasik kans käylinkijä hakkaamaan kuk kerra oot niiv visu jottet maltaj joulumpyhinä huilata!"

  Kyllä mua onnisti kummionkin niim palijo jotta viimev vihom päästi akat mun tupaa. Mutta kum minä tahor ruokaa ni akat kiliju vaaj jotta: "Mee sinnes syömääj jossa tähänki asti oot vetehtiny!"

  Vaikka mulla oli kova meininki toimittaaj jotta Matin syyhän se o ni akat ei antanus suuv vuorova mutta paasas vaaj jotta: "Se oj justiin sama puhu sinussa kumpi pää hyvää! Eläkä revi leukojas enää mutta painuk kakattiis (sänkyyn)!"  Ja niinhäm minä meninkin nukkumaaj ja naurelim partoini jotta hyvästis se reissu kumminkim meni.... (Tauno Turpela, 1915, työnjohtaja, 18).

  Ps. Tauno Turpelan mainitsema Iso Jussi on keksitty nimi. Oikea nimi on Kusti Isokangas, joka tunnettiin hyväksi tarinankertojaksi. (Heikki Koskela). 

  IsoKusti ja sotasyyni:

       Kusti oli iso ja harteikas mies ja arpa oli valinnut sotapalvelusta varten lääkärintarkastukseen.

       Kusti oli riisunut vaattensa ja hypännyt syynimiesten eteen ja sanonut, että ilman, jos on lahoa.

       Kusti kuitenkin oli hylätty; hän oli nuorena poikana pudonnut palavaan tervahautaan ja hänen jalkojensa iho oli palanut pahasti. Siihen aikaan ei tietenkään tehty ihonsiirtoja.

       Kustia ei kuitenkaan hylkääminen suuremmin vaivannut.

       Isonkankaan tantari:

       Iso-Kusti on kertonut tämän Räppäkissä takkatulen palaessa syysiltana:  Ennen, kun rauta oli kovin arvokasta, vanhat naulatkin olivat arvossaan. Alajärvellä hautausmaa oli niin ahdas, että hauta otettiin uudelleen käyttöön niin nopeasti, ettei arkku ehtinyt lahota ja vainajakin oli vielä melkein tunnistettavissa. Arkut poltettiin ja naulat otettiin talteen ja myytiin kerran vuodessa huutokaupalla.

   Seppä oli ostanut näitä nauloja ja takonut niistä Kustille tantarin. Se oli muuten hyvä, mutta aina kun pitäjässä joku kuoli, tantarin helat alkovat helistä. Ei se Kustia ollut häirinnyt muulloin kuin öisin.

       Iso- Kusti kummituksena:

       Kerran Turpelan Iso-Kusti oli tullut Turpelaan iltaa istumaan. Antti sattui sinä iltana olemaan Peltolassa sikaa tappamassa. Oli syysilta ja alkoi hämärtää.

       Kusti oli viimein lähtenyt kotiinsa. Hän asui siihen aikaan Räppäkissä. Mennessään riihen kohdalla Kusti oli huomannut Antin lähestyvän. Kusti meni piiloon riihen nurkalle. Antin tultua kohdalle Kusti oli hypännyt tielle ja mölissyt kovalla äänellä. Antilla oli pitkäteräinen lahtipuukko kädessään ja sillä hän huitoi kovasti, säikähtänyt kun oli.       Puukossa oli kuitenkin tuohesta tehty toppura terän kärjessä ja vahonkoa ei päässyt tapahtumaan. Antti oli Kustille hyvin vihainen ja sanonut, että anna olla viimeinen kerta.

Yhden siirtolaisperheen tarnia

Muutama vuosi sitten sain Kanadasta kunniakonsuli Mauno Kaihlan kautta englanninkielisen sukututkimuksen, jossa käsiteltiin alajärveläisiä sukuja. Koko työ oli tehty ansiokkaalla tavalla, erityisesti Amerikassa olevia sukuja oli käsitelty laajasti.

Koska sieltä päin harvemmin saadaan tietoja tännepäin, ajattelin kirjoittaa erään pienen tarinan, joka kertoo todellisista siirtolaisuuden ajoista ja niistä ongelmista, jotka kohtaavat siirtolaisia Amerikan mantereella.

Matti Kyrönlahti, Amerikassa Lahti, syntyi Alajärvellä 1872 Kustaa ja Anna Kyrönlahden perheeseen. Hän meni ensimmäisiin naimisiin Amerikassa Maria Saukon kanssa. Avioliitosta syntyi neljä lasta, joista eloon jäi kaksi poikaa Eeli ja Matti.

Maria kuoli kuitenkin 1900-luvun alussa Etelä-Dakotassa tuberkuloosiin, jota kutsutaan lentäväksi keuhkotaudiksi.

Matti meni toisiin naimisiin Anna Maria Turpelan kanssa vuonna 1904. Myös Anna Maria oli syntyisin Alajärveltä. Tästä avioliitosta syntyi kolme lasta Eino Jalmari (1905), Anna (1906) ja Julia (1907). Matin jälkeläisiä kummastakin avioliitosta on Amerikassa runsaasti.

Matti lähti siis Amerikkaan vuonna 1892 ja saapui aluksi Michiganiin kuten niin monet muutkin siirtolaiset tuohon aikaan. Aluksi hän työskenteli pohjois-Michiganin kaivoksilla.

Tuohon aikaan siirtolaisille annettiin halvalla maata asuttavaksi (homestead). Asumisen ehdot eivät olleet kovin vaativat. Tilallisen tuli asua paikalla tietty aika ennen kuin sai halutessaan muuttaa toiselle paikkakunnalle. Tilan koko vaihteli 40 ja 60 hehtaarin välillä. Matti päätti kokeilla farmarin elämää Pohjois-Dakotassa.

Hän lähti toteuttamaan unelmaansa Etelä-Dakotasta. Ensimmäinen vaimo oli jo kuollut ja hän oli mennyt toisiin naimisiin. Tästäkin avioliitosta oli jo kaksi lasta syntynyt, nimittäin Eino ja Anna. Matkaan lähdettiin vuonna 1907.

Anna-vaimo lähti matkaan nuorempien lasten kanssa vankkureilla, jotka Matti oli vuokrannut ajurin kanssa viemään heidät Pohjois-Dakotaan. Matti seurasi vanhempien poikien Eelin ja Matin kanssa perässä ajaen karjaa ja heinävankkureita. Pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen he saapuivat perille. Siellä he lunastivat maapaikan. Ensimmäinen rakennus oli vaatimaton, oljilla tilkitty hökkeli karjaa varten. Matti alkoi heti rakentaa asuntoa ja perhe asui sen ajan Larsen-nimisen perheen luona.

Perhe asui Dakotassa vuosikymmeniä ja Matti sairastui tuona aikana ja sai halvauksen, mutta parantui siitä hyvin. Sitten perhe kärsi 1930-luvulla useita kuivia kausia ja Matti päätti muuttaa perheineen Minnesotaan 1936. Elämä ei kohdellut perhettä hyvin sillä Matti sairastui outoon kuumeeseen juotuaan sairastuneen lehmän maitoa. Hänet vietiin Minnesota yliopistolliseen sairaalaan hoitoon. Hoito ei enää auttanut ja hän kuoli vuonna 1938.

Anna-vaimo eli leskenä Julia-tyttärensä luona useita vuosia ennen muuttoaan eläkeläisten hoitokotiin. Siellä hän kuoli 85 vuoden vanhana.

Tämänkaltaisia tarinoita Amerikan siirtolaisuuden historia on täynnä. Harvoin niistä vain tiedetään, koska muistiinmerkitsijöitä on vähän. 

Tämän kertomuksen on kirjoittanut Evie Luttinen, Matti Kyrönlahden pojantytär ja suomentanut Heikki Koskela.