Uusi ajanlaskujärjestelmä

 

 

 

 

Oli Johannes Koskela, joka eli 1869-1929. Hän oli mielenkiintoinen ihminen, ajattelija ja filantrooppi. Hänen jälkeensä jättämät pienet omakustanteet kertovat ihmisestä, joka kirjoitteli 1900-luvun alkuvuosina ajatuksiaan julki ja jouti niiden vuoksi jopa vainon kohteeksi. Näistä tapahtumista olen jo kirjoittanut blogissa aiemmin.

Erikoinen on myös hänen omakustanteensa, jonka hän julkaisi vuonna 1925. Tämän vihkosen sisältöä hän oli pohtinut useita vuosia ja sai sen vihdoin sellaiseen muotoon, jonka hän arveli kelpaavan toistenkin luettavaksi. Kyseessä on ehdotelma uudeksi ajanlaskujärjestelmäksi.

Vihkonen käsittelee aluksi laajasti ajanlaskun historiaa kautta aikain ja sen jälkeen pohdintaa uudeksi järjestelmäksi. Koeta lyhyesti kertoa uuden ajanlaskun sisällön seuraavassa:

Järjestelmä perustuu kahdeksaan ajanjaksoon eli oktanttiin. Vuosi on siis jaettu kahdeksaan osaan. Kukin sisältää tietyn määrän päiviä (vuorokausia) alkaen ensimmäisestä oktantista luvulla nolla. Tämä viikonpäivä on gregoriaanisessa kalenterissa sunnuntai 21. päivä syyskuuta ja samalla uuden vuoden päivä. Ensimmäinen oktantti sisältää siis uudenvuodenpäivä mukaan lukien 46 päivää, toisessa oktantissa on 46 päivää, kolmannessa 45 päivää, neljännessä 46, viidennessä 46 päivää (tässä oktantissa on karkauspäivä, jota hän kutsuu myös rauhanjuhlaksi. Tämä päivä on merkitty numerolla nolla ja on maaliskuun aikana 22-23 päivän välillä), kuudennessa 46 päivää, seitsemännessä 45 päivää ja kahdeksannessa 46 päivää. Kahdeksannen oktantin viimeinen eli 46. päivä gregoriaanisessa kalenterissa on syyskuun 20. päivä.

Viikonpäivät kulkevat normaalisti mutta samalle viikon päivälle osuu joka toisessa oktantissa sama järjestysluku. Esimerkiksi maanantai 1. päivä on ensimmäisessä, kolmannessa, viidennessä ja seitsemännessä oktantissa sama järjestysluku. Asia selvinnee parhaiten tutkimalla liitteenä olevaa taulukkoa, johon on kirjattu kaikki ”uudet päivien järjestysluvut oktanteittain.

Kirkolliset tai muut vuosittaiset juhlat eivät näy taulukossa. Vihkosessa hän on selvittänyt kyllä tarkoin uskonnollisten ja muiden juhlien ajankohdat, jotka perustuvat gregoriaanisen kalenterin pohjalle. Niitä en tähän kuitenkaan ota esille. Lyhyessä tekstissä niistä tulisi kirjoitettaessa vaikeasti ymmärrettävä osuus.

(Ranskassa vallankumouksen alkaessa myös laadittiin uusi ajanlasku. Se meni seuraavasti: syyskuun 22. päivä 1792 oli 1. vuoden 1. päivä. Kussakin viikossa oli kymmenen päivää, kussakin kuukaudessa kolmekymmentä päivää.)

 

 

Muuan keskustelu

Keskustelua kirkkohallituksen toimenpiteistä rajoittaa tietojen saantia sukututkimusta varten

 

Kaikki kirjoittajat suhtautuivat erittäin kriittisesti kirkkohallituksen toimenpiteisiin.Tekstien lopussa on joko nimimerkki tai oikea nimi. Laitan ne esille koska Sukuforum on kaikkien luettavissa. Osan teksteistä olen jättänyt pois lyhentääkseni kirjoitusta. Leppoisia lukuhetkiä.

________________________________________________________________

Har länge funderat över vad jag får för för mina 100€ per månad i kyrkoskatt, och vad kyrkan står för i allmänhet. Med ovanstående i vågskålen, skrev jag nu ut mig ur kyrkan.
isoderst

_________________________________________________________________

 

Jokainen ajattelee suhdettaan kirkkoon kuulumista omalta kannaltaan eikä siihen ole nokan koputtamista muilla. Sen kuitenkin sanon omana mielipiteenäni, että peruste kirkosta eroamiselle on keveissä kantimissa, jos tahtoo erota sen vuoksi, että kirkko järjestelmänsä perusteella hillitsee sukutukijain intohimoja saada tiedonhalunsa tyydytetyksi.

Suomen Sukututkimusseura ei mielestäni ole kovin positiivisella asenteella suhtautunut kirkkohallituksen asettamiin rajoituksiin. Olen havaitsevinani eräänlaista katkeruutta teksteissä eikä se asioita vie kovin tehokkaasti eteen päin.

Käsitykseni asioista johtuu varmaan siitä, että eri seurakuntien palvelut ovat minun kohdallani toimineet minua tyydyttävällä tavalla. Olen saanut mitä olen pyytänyt sukutukimusta varten. Joskus on vierähtänyt pidempi, joskus lyhyempi aika. Yksinkertainen totuus on, ettemme voi koko ajan hakata päätämme pappilan seinään asian takia. Olisiko niin, että yhteistyö sujuisi paremmin kun meillä olisi hieman myönteisempi suhtautumistapa. Valtaosalle meistä sukututkimus on harrastus. Se olisi hyvä pitää mielessä.
Heikki Koskela ________________________________________________________________

Tässä on kuvailtu kirkon johdon ja kirkkohallinnon menettely, joka on ollut: aloittaa jyrkällä kiellolla, pitää kiinni jyrkästä kiellosta sen ajan kun neuvotteluja käydään, esittää aika ajoin (näin kriittisissä silmissä hurskastelulta tuntuvia) lohdutuksen sanoja ja myönteisiä puheenvuoroja antamatta kuitenkaan 'toistaiseksi' periksi jyrkästä kiellosta, venyttää ja kuluttaa aikaa puhumiseen eli niin kutsuttuun vuoropuheluun, ja ajan kuluttua ja kiellon pysyttyä voimassa ilmaista että jyrkkä kielto tulee pysymään voimassa. Sykliä voi jatkaa lohdutuksen sanoilla ja ajoittaisen toivon antamisella, tietenkään ilman että päätöksiä muutettaisiin....

Tämä on vuosisatojen varrella havaittu kirkollinen menettelytapa. En näe siinä mitään outoa enkä odottamatonta. Kirkko on aina ajanut tahtonsa perille nimenomaan väsyttämällä ja lässyttämällä, mikäli on ylipäänsä saanut tahtonsa perille - onneksi joissakin asioissa väestö ei ole kirkon yrityksistä huolimatta hyväksynyt sen teneettejä maalliseen elämään. Myöskin tämän tulos, että jyrkkä kielto pysyy voimassa eikä keskusteluja kannata jatkaa, on minun mielestäni aivan odotettu.

Kristinusko on uskonrakennelma joka on tavoitellut alusta lähtien sellaisten lohduttamista ja tyytyväisyyden antamista, jotka ovat alistetussa asemassa, kuten orjia - plasebotyyppisin menetelmin, sinänsä kulloisenkin yhteiskunnan oppressiivisiakaan valtarakenteita särkemättä. Luvataan parempi uusi elämä, mikä se sitten onkin. Lohdutusta ja sokeripilleritasoista tyytyväiseksi tekemistä pidemmälle kyseinen uskonrakennelma ei pääsääntöisesti ole valmis menemään. Sukututkijat ovat alistetussa asemassa ('orjina') kirkkohallinnon päätöksiin nähden, ja tilanteeseen kristinuskon päämenetelmä tietenkin siis sopii. Tämän menetelmän havaitsemme tässäkin: annetaan toivoa samalla kun kulutetaan aikaa puhumiseen mutta ei mennä ratkaisuihin joilla tehtäisiin toisin kuin hallinnollinen johto on päättänyt.

Kuten olen jossakin aiemminkin julkistanut, kristinusko on opiltaan pohjimmiltaan jonkin verran sukututkimusvastainen. Kristinusko on aina halunnut kitkeä kaiken sellaisen minkä katsoo liittyvän vainajienpalvontaan ja mahdollistavan sitä, mukaan lukien sukutietojen saannin ihmisille. Kirkko on sukuyhteiskunnan vuosisatoina (oikeastaan vuosituhansina) ollut kilpa-asetelmassa sukuyhteiskunnan yhteisöjä (sukuja) ja sen siteitä vastaan ja pyrkinyt iskemään niitä heikommiksi ja tunkemaan tilalle hengellisiä siteitä, hengellistä yhteisöllisyyttä ja kuuliaisuutta kirkon edustajia kohtaan. Kristinusko perustuu jonkin verran siihenkin että faktatieto ja sen merkitys kiistetään, ja todisteettoman höpötyksen kritisointi on paha asia, ja tutkimista (tietoa) varoksutaan, siis kristinuskon ja hengellisen vallan taholta, jolloin kriittinen tutkimus on anateema - myös tietenkin kriittinen sukututkimus ihan niin kuin muukin kriittisyys.
Tähän nähden on mielestäni odotettavaa että tämänkertaisenkin luterilaisen kristityn kirkon pohjavireessä on mukana intressejä vähentää ja haitata sukututkimusta.
M.Sjostrom (saatta olla nimimerkki)

________________________________________________________________

Palaan hyvin lyhyesti vielä sukututkimuksen ja kirkkohallituksen välisiin suhteisiin. Alkuosan tekstistä poistin sen vuoksi, etten oikein ymmärtänyt sen sanomaa.
Sukututkimus oli ennen tiukentumista tutkimusalue, jossa sai tehdä tutkimusta vapaasti ja vailla suurempia esteitä kansliassa suoraan rippikirjoista. Minä aloitin silloin tutkimukset. Nykyisen tiedon vapaan leviämisen ja sen väärinkäyttöjen takia (on muitakin syitä) lakia alettiin tarkentaa ja kiristää. Syntyi lakikokoelma, jonka tarkoitus on suojata ihmisten identiteettiä tiukemmin. Henkilökohtaisesti pidän lakia asiaankuuluvana ja tarpeellisena (olen melko varma, että SukuForumillakin on henkilöitä, jotka suojautuvat julkitulemiselta ja käyttävät nimimerkkiä - se on heidän asiansa).
Tämä laki (esim. tietosuojaa koskeva) on ollut yhtenä tekijänä kun kirkkohallitus on asioihin paneutunut. On turhaa sekoitta tähän kristinuskon tulkintoja ja sen avulla arvioida lain tiukennuksia. Mielestäni muutamat sukututkijat ovat ikään kuin närkästyneet siihen seikkaan, että kirkkohallitus on päättänyt tarkentaa kantaansa myös sukutukijoitten osalta. Jokainen tietää, että nykyinen meno käy säälittä kaikkien asioiden kimppuun, jos niistä vähänkään heruu jotain uutta ja kiinnostavaa revittävää.
Minusta SSS ei ole hoitanut parhaalla mahdollisella tavalla suhteita kirkon organisaation suuntaan. Käsitykseni perustuu niihin tietoihin, joita olen mm SukuForumin kautta lukenut. Monissa kirjoituksissa on mielestäni ollut selvästi negatiivinen sävy. Joissakin kirjoituksissa on päädytty lisäksi arvioimaan koko kristillisen kirkon asemaa ( ei siis organisaatiota). On vaikea ruokkia koiraa, joka puraisee heti kun sille jotain tarjoaa.
Lopuksi arvelen, että kirkon piirissä on alkujaan suoritettu aiemmin historian kulussa ylivoimaisesti eniten sukututkimusta mitä milloinkaan. Nykyaika on muuttanut asian toiseksi. Mainitsen lopuksi, että mm. Raamatusta löytyy runsain mitoin erilaisia sukujohteita. Niitä voimme tietenkin kriittisesti arvioida mutta emme voi mitään muuttaa. Esimerkkinä mainitsen 1. Mooseksen kirja 36. luku, 4. Mooseksen kirja 1. luku sekä muutamia muita vanhan testamentin puolella olevia sukujohteita.
Heikki Koskela
________________________________________________________________

Ja lakiko siis edellyttää seurakuntia hakemaan kirjojaan pois valtion ylläpitämältä arkistolaitokselta? Olen ymmällä. Pelkäävätkö seurakunnat, että valtion arkistolaitos rikkoo valtiomme lakia? Kuulostaa kovin farisealaiselta...
 Olarra

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Johtuisiko se siitä, että kirkon pitämä rekisteri jäsenistään on myös kirkon omaisuutta ja vastuulla? Farisealaisuutta en osaa kytkeä tähän ongelmaan ollenkaan.

Heikki Koskela
_________________________________________________________________

Mitä siis kertoo kirkosta se, ettei se luota valtioon, vaan tulkitsee mieluummin itse lakeja? Erikoinen ajatus, että valtioon ei voisi luottaa lain tulkinnassa... Kyse taitaa olla aivan muusta kuin siitä, että kirkon toimintakulttuurin muutos olisi oikeasti reagointia tapahtuneisiin säädösmuutoksiin, vaikka kirjanoppineet yrittävätkin verhoilla toimintatapansa lakipykälien sumuverholla. Tästä kärsimme me, jotka tuon toiminnan rahoitamme kirkollisverona ja se suututtaa minua. Toivoisin yhteistyötä seuramme kanssa, ei sanelua. Kiitos puheenjohtajalle ponnisteluista meidän harrastajien etujen puolustamisessa.
Olarra

______________________________________________________________

Tällaista lukiessa minulle tulee voimakkaana mieleen sananlasku:
Ymmärrys hoi, äly älä jätä.
M.Sjostrom

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Minua todella sanotaan jälkeen jääneeksi tuttavapiirissä skeptisyyteni takia. En kuitenkaan aio parantua siitä taudista.

Heikki Koskela
_________________________________________________________________

En luonnehtisi ominaisuuttasi skeptisyydeksi, jonka merkitys ja ilmeneminen on jotakuinkin erilaista kuin olet näyttänyt näiden vuosien aikana seuranamme.

Sen sijaan termi herkkäuskoisuus saattaisi mahdollisesti olla osuvampi deskriptio ilmaisemastasi henkilökohtaisesta ominaisuudesta, sen perusteella mitä olen lukuisista puheenvuoroistasi havainnut.

Missään tapauksessa en tahdo kiistää tuttaviesi ilmaisemaa näkemystä, jonka siteerasit.
M.Sjostrom

_______________________________________________________________

Jos kirkko ei siis luota valtioon arkistolaitoksena, niin näyttää kuitenkin luottavan kirkollisveron kerääjänä. Loogista olisi, että kirkko ilmoittaisi luopuvansa valtion tarjoamasta kirkollisveron keräämisestä ja ilmoittaisi, että seurakunnat ottavat myös tämän tehtävän hoitaakseen. Summa summarum: en siis usko seurakuntien vilpittömyyteen perustella asiakirjojen noutoa pois arkistolaitokselta sillä, että heillä on vastuu.

Kirkon ja valtion suhde on kieltämättä erikoinen ja perustuu varhain syntyneeseen symbioosiin ja työnjakoon. Paikallisesti hallinto oli kirkon käsissä seurakuntien kautta. Kirkon ylläpitämän väestökirjanpidon avulla toteutettiin mm. armeijan väenottoa ja verotusta. Vastineeksi kirkolla laajoja oikeuksia, mm. pakkojäsenyys 1920-luvulle saakka. Noista ajoista on alle sata vuotta.

Kun järjestelmää alettiin asteittain purkaa 1860-luvulta alkaen (kuntien perustaminen, kansakoulut jne.), niin purkuun olisi pitänyt myös sisällyttää selkeämpi ratkaisu väestökirjanpidon osalta. Erikoista on, ettei viimeistään 1920-luvulla tehtyjen uudistusten myötä siirretty väestökirjanpidon dokumentteja valtiolle. Nyt ollaan sekavassa tilanteessa, jossa kirkolle kyllä kelpaa valtion tuki esim. veronkannossa, mutta asiakirjojen julkisuutta halutaan kontrolloida vanhoilliskirkollisen vallankäytön käsikassarana. Kun sille antaa, niin se puree käteen. Harmillista, asialle tarttis tehrä jotain, mallia voisi katsoa Ruotsista.
Olarra

________________________________________________________________

Toimit tällä forumilla jatkuvasti käenpoikasena, joka vastustaa sukututkimuksen toimintaedellytysten edistämistä, minkä pitäisi olla kirkkaana johtotähtenä meidän kaikkien mielissä. Mutta olet aina valppaana puolustamassa harrastustamme haittaavia organisaatioita ja vaikeuttavia toimintatapoja.

On jotenkin vainoharhaista nähdä sukututkimuksella sellaista jonkinlaista roolia henkilötietojen väärinkäyttöjen suhteen kuin yrität uskotella. Jos jotakin väärinkäyttöä on mahdollista tapahtua, se liittyy johonkin aivan muuhun toimintaan kuin sukututkimusharrastukseen, jolla kerätään toisiinsa linkitettäviä henkilötietoja, joista laaditaan triviaaleja sukutaksonomioita, jotka eivät ole uhka kenellekään. Ja jos rehellisiä ja terveitä osaamme olla, ne eivät ole meille eikä kenellekään mitenkään arkoja asioita. Jos joku kokee tällaiset tiedot vaivaaviksi, tai peräti ahdistaviksi, tai jos hänellä on muuten vain voimakas vietti peitellä niitä, hän tarvitsee mielestäni ennemminkin jonkinlaista terapiaa kuin sukututkijoita kyykyttäviä kieltolakeja.

Ei teologia ainakaan estä kirkkohallitusta toimimasta kohtuuttomasti tutkijoita kohtaan, itse asiassa kakaramaisesti ja vieläpä siten, että ainakin minä koen sen itseäni kohtaan nöyryyttävänä ja hävettävänä.

SSS:n edustajat, jotka on laitettu edistämään asiaamme mm. kirkkohallituksen ja muiden kohtuuttomien häiriöntekijätekijätahojen suuntaan ja pyrkimään jonkinlaiseen ymmärryksen saavuttamiseen harrastuksellemme, myötävaikuttamiseen ja yhteistoimintaan, ovat mielestäni erittäin hankalassa ja kiusallisessa tilanteessa. Kovin pitkämielistä vaikuttaminen on kuitenkin ollut. Toinen osapuoli on sen sijaan tainnut kadottaa pitkämielisyytensä perinnön kokonaan.

On väärin syyttää SSS:n edustajien ponnistuksia tässä hankalassa välissä, kun oikeampaa on syyttää ymmärryksen ja suhteellisuuden tajun puutetta kirkkohallituksen taholta.

En yksityisenä tutkijana omalta kohdaltani edellytä seurakunnilta, että ne rasittaisivat itseään ylläpitämällä palveluja meille sukututkijoille, vaan mieluusti näen niin, että ne luovuttaisivat täysin vanhojen arkistojensa käyttöpalvelun arkistolaitokselle ja vapautuisivat tästä ilmeisestä taakastaan.

Tunnustukselliset asiat tässä eivät näytä kirkon puolella tällä erää painavan muina kuin tekosyinä, joiden alle varsinaiset motiivit kätketään.

Jotenkin hävettävää tämä kaiken kaikkiaan on, se on tästä kirkkohallituksen aiheuttamasta sotkusta päällimmäinen tunne.
Matti Lund (oikea nimi)

____________________________________________________________

Yritän olla vain realisti tosiasioitten edessä - en käenpoikanen enkä vainoharhainen.
Heikki Koskela
_____________________________________________________________

Minusta "realisti" on tässä yhteydessäsi aivan väärää kielenkäyttöä.

Kaikenlaisessa inhimillisessä toiminnassa pyrkii yleensä syntymään tahattomia sattumuksia, jotka joku saattaa kokea omista lähtökohdistaan jotenkin kiusallisina, joku toinen taas ei.

Mutta yritys maalata sellaisia "väärinkäytöksiä" sukututkimusharrastuksen yhteyteen, että niiden vuoksi olisi asiallista laatia lakeja, joilla pitää suojella jotakuta näitä "väärinkäytöksiä" vastaan, perustuu mielestäni harhaluuloisuuteen, josta realismi on kaukana.

Meidän maailmassamme on aina ollut ja etenkin juuri nyt on todellisia uhkakuvia jokaiselle ihmisyksilölle kuuluvia toimintavapauksia ja henkilökohtaista koskemattomuutta vastaan. Me olemme alttiina näille uhkille, kuka tahansa "kadunmies".

Reaaliset uhkat synnyttävät maailmaan ahdistusta, joka taas on käyteaineksena epämääräisille ja harhaisille uhkakuville. Luulen, että me sukututkimuksen harrastajat joudumme nyt olemaan täysin tyhjästä polkaistujen uhkakuvien uhreina ja maksamaan aiheettomasti omalta osaltamme maailman ahdistuksesta.

Kirkkohallitus on vain yksi pienen pieni osatekijä tässä, mutta se sattuu olemaan se osatekijä, jolla on eniten härskiä vaikutusvaltaa sotkea ja haitata sukututkijan arkipäivän elämää ja sitä härskiä vaikutusvaltaa se nyt tuntuu sukututkijan näkökulmasta täysimääräisen härskisti käyttävän ja kiusaa meitä siinä missä muuan vanha vainooja Martti Lutheria.

Tuntuu aivan siltä, että koska me sukututkijat olemme sellainen harmiton kiltti ja sisäsiisti ryhmä, joka ei voi tehdä pahaa kärpäsellekään, me olemme helppo uhri kiusaamiselle: kun meitä monotetaan, me emme potkaise takaisin.

Meillä taas ei ole muuta valtaa kuin anoa ymmärrystä, perustella se asiallisesti ja jäädä odottamaan saammeko sitä.

Ainakaan kirkkohallituksen taholta emme sitä nyt saa enkä voi nähdä mitään vikaa siinä meissä.

Pahantekijät saavat sen sijaan mellastaa miten lystäävät.

Näen kirkkohallituksen käyttäytymisen meitä kohtaan paralleeliksi koulu- ja työpaikkakiusaamisen kanssa. Me olemme sellaisia reppanoita, että meitä voi siekailematta mäiskiä päin päätä eli toimia kuten koen kirkkohallituksenkin nyt tekevän.

Kirkossa lienee pahoinvointia, suuria taloushuolia ja sen sellaista, joka saa sen paniikkiin, mutta se ei saisi kohdistua meihin näin.

Hävettää kirkkohallituksen puolesta, kun tyylitaju on näin hukassa. 

Pitää myös kysyä, olemmeko me sukututkimusharrastajat ansainneet tällaista kaltoin kohtelua?

Mikähän se meissä piilevä uhka mahtaa olla?

Sinun viestisi uskottelee väärinkäytöksiä ja siis vihjaa siihen, että olisimme jotenkin ansainneet tällaista kohtelua.

Mitähän sellaisia väärinkäytöksiä pystytään kuvittelemaan?

Itse en pysty kuvittelemaan minkäänlaisia todellisia uhkakuvia nykymaailmassa.

Ymmärrän, että esimerkiksi natsi -Saksassa on saatettu käyttää julkaistuja sukututkimuksia osana ihmisten seulomista keskitysleireihin vietäväksi, mutta noin sataprosenttisesti seulontatiedot otettiin viranomaisten omista henkilörekistereistä, jotka olivat joutuneet natsien hallintaan. Siis en näe, että sukututkimuksilla olisi ollut käytännön merkitystä juutalaisvainojen edistämisessä. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.

Jos nyt yritän siirtää tällaisia uhkakuvia nykymaailmaan, en näe, että nykymaailmankaan pahantekijöille olisi ratkaisevaa merkitystä julkaistuilla sukuselvityksillä jonkin ihmisryhmän diskriminoimiseksi, vaan ne ovat aivan muunlaiset kaappaukset, joiden avulla sellaiset operaatiot pyritään suorittamaan.

Ne tapaukset, joissa joku on ollut harmistuneena sukututkimuksista, mitä omassa tiedossani on, eivät ole johtuneet minkäänlaisesta pahantahtoisuudesta tai mistään negatiivisesta pyrkimyksestä sukututkijan taholta, vaan harmistujan tarpeesta ylläpitää valheita, koska on valheitten tielle lähtenyt ja antautunut niistä riippuvaiseksi. On tullut pelko, että sukututkimuskin saattaa valheita paljastaa ja viedä niiltä pohjaa pois. Ei ainakaan tällaisiin asenteisiin tarvita mitään suojelua ja sukututkimuksen toimintaedellytyksen rajoittamista, vaan jotain aivan päinvastaista.
Matti Lund

________________________________________________________________

Juuri yllä kerrottu asenne on se, joka vaikuttaa minun käsityksiini osaltaan negatiivisesti. Olisi itsetutkiskelun paikka. Kiitos mielenkiinnosta ja toivotan rattoisia hetkiä sukututkimuksen parissa.
Heikki Koskela
____________________________________________________________

Taloushuolet lienevät seurausta valitusta politiikasta. Kyllä nyt viimeistään luulisi olevan itsetutkiskelun paikka, hallintoalamainen lähestymistapa ei ole tästä ajasta. Jos johtaisin seurakuntaa, niin tekisi jäsenistölle kyselyn ja kehittäisin toimintaa siltä pohjalta. Vaalejahan toki on, mutta niihin osallistuu yleensä vain pieni prosenttimäärä samanhenkistä joukkoa. Erihenkisetkin kyllä äänestävät, mutta useimmiten jaloillaan. Sääliksi käy noin kehnosti johdettua firmaa.

Tässä herää tietysti näitä ikäviä tiedonantoja lukiessa, paitsi oman täysin oikeutetun pahennuksen heräämisen ilmaiseminen kirkkohallitusta kohtaan, myös se käytännöllinen kysymys, että mitä asiamme edistämistä koskevia johtopäätöksiä tästä olisi tehtävä, miten tästä eteenpäin?

Tässä on jo useita vuosia yritetty hyvällä myötävaikuttaa kirkkohallituksen suuntaan, mutta pahasti vaikuttaa siltä, ettei kirkkohallitus kuuntele meitä, vaan on jatkanut eräänlaista aktiivista vastarintaa meitä kohtaan.

Näen tilanteemme niin, että kirkkohallitus on pyrkinyt näillä taannoisilla päätöksillään ja niihin pitäytymisellä tietoisesti vaikeuttamaan toimintaedellytyksiämme siltä osin kuin sen vallassa on ollut ja mihin se on tämän valtansa voimalla pystynyt. Sitä paitsi tämä sen tyyli on ollut täysin härskiä ja siitä täysin puuttuu toisen osapuolen kunnioitus jo aivan lähtökohtaisestikin.

Herää tietysti halu kaivaa jostain sielun sopukoista hyviä neuvoja apuun eikä jäädä tyrmistykseen tai neuvottomuuteen.

Viime tiedot merkinnevät sitä, että olemme kulkeneet yhden tien loppuun, eli keskustelut kirkkohallituksen edustajien kanssa. Ne alkavat vaikuttaa tällä erää olevan niin sanotusti yhtä tyhjän kanssa ja ovat vieläpä käyneet aivan nöyryyttäviksi.

Kysymys on siitä, mitä vaikutusvaltaa meidän käytettävissämme enää on.

Tähän asti uskon toimintamme vaikutusvallan perustuneen sivistyneisyyteen ja asiantuntijavaltaan, jonka avulla olemme pyrkineet antamaan kirkkohallitukselle järkeä sen käytettäväksi ja huomioimaan sen avulla meidän tarpeemme.

Tätä se ei ole kyennyt ottamaan vastaan, syystä tai toisesta, ja nyt vaikuttaa siltä, ettei kirkkohallituksessa ole näköpiirissä parantumista tässä suhteessa.

En usko, että vaikutustapamme ovat vääriä, vaan kirkkohallitukselta puuttuu tällä hetkellä kykyä kuunnella "seurakuntansa ääntä", se on sekä paatunut että puutunut.

Suhteessa sukututkijoihin kirkkohallitus on tällä erää täysin vastuuntunnoton taho. Toivon hartaasti, ettei se ole yhtä vastuuntunnoton ja kopea muita sellaisia intressenttejään kohtaan, jotka odottavat siltä joko jonkinlaista suopeutta tai ainakin sitä, ettei se aktiivisesti haittaa sellaisten intressenttien toimintaedellytyksiä - ja ympäristöä, joiden toiminnan menestyksellä on jotain riippuvuutta kirkkohallituksen depressiivisistä päätöksistä.

Nyt pitäisi selvittää ja on varmaankin jo selvitetty, keitä intressenttejään kirkkohallitus kykenisi paremmin kuuntelemaan (olettaen, ettei se ole vielä mennyt täysin tukkoon suhteessa ympäröivään maailmaan), ja onko meillä mahdollisuus vaikuttaa sellaisiin kirkkohallituksen intressentteihin, joista se itse kokee olevansa riippuvainen ja joita sen on pakko sen takia kuunnella.

Ja pitäisi harkita sitä, voitaisiinko näihin tahoihin vetoamalla saada kirkkohallitusta paremmin kuuntelemaan myös meidän toivomuksiamme.

Tiedostan, että tässä pohdinnassani piilee vaikea haaste, sillä sellainen epäsuora strateginen vaikuttaminen edellyttää yrityksiä uusien kumppanuuksien hakemiseen ja painetta entistä monipuolisempiin yhteistyöhankkeisiin tässä vaikuttamisessa, jollaisen toiminnan hallinta saattaa olla harrastuspohjalta liiankin vaativaa ja työlästä.

Siis näen, että kun suora vaikuttaminen näyttää nyt loppuun käydyltä, pitää etsiä ja kokea ne epäsuoran vaikuttamisen kanavat, joilla saattaa olla jotain asiaamme edistävää merkitystä.
Matti Lund

________________________________________________________________

Toivon mukaan kirkkohallitus ymmärtää tämän ukaasin merkityksen saatuaan tämän käsiinsä. Tämä asenne varmaan vie asiaa vinhasti eteen päin.
Heikki Koskela
_________________________________________________________________

Miten sitten asiaa voitaisiin viedä tehokkaimmin eteenpäin ja sukututkijoiden parhaaksi?
Olarra
____________________________________________________________

Tekemäsi kysymys tunkeutuu suoraan asian ytimeen. En ole enää maksava jäsen, joten olen niin kuin rakkikoira, joka haukkuu turvallisesti ulkopuolella turva-aitojen. Sen kuitenkin voin sanoa hyvin painokkaasti, että tässä ketjussa muutamat kirjoitukset eivät palvele asian eteen päin viemistä eivätkä hyviä tapoja kommunikoida kirkkohallituksen kanssa. En osoita sormella ketään mutta kirjoittajat itse tietävät missä on hyvien tapojen raja. Minulla ei ole henkilökohtaisia intressejä moittia tai kehua kirkkohallituksen toimintaa.

Yksi ydinongelma on seuraavassa lainauksessa, jonka otan P.T. Kuusiluoman tekstistä: ”Kirkkohallitus ei luota sukututkijoiden kykyyn noudattaa henkilötietolakia. Sen sijaan tietosuojavaltuutettu totesi, etteivät he ole tietosuojariski. - - - Arkistolaitoksessa heihin luotetaan. Kansallisarkisto loi kirkkohallituksen suosituksen jälkeen tiukahkon käyttölupamenettelyn. Sen puitteissa sataa vuotta nuorempia väestörekisteriasiakirjoja annetaan katsottavaksi sekä Kansallisarkiston että maakunta-arkistojen tutkijasaleissa.”

Tämä on lausunto, joka antaa aihetta tutkia seuran puitteissa aivan johdonmukaisesti, miksi kirkkohallitus ei luota meihin ja kykyymme noudattaa henkilötietolakia. Miksi he noin uskovat asian olevan? Tämä on yksi ongelma, joka vaikuttaa luullakseni asioiden ymmärtämistä. Jokin syy kirkkohallituksella täytyy olla. Eivät he idiootteja ole vaikka jotkut niin uskottelevat teksteissään.

Seuran hallitus koostuu valistuneista ja sivistyneistä henkilöistä, jotka hoitavat asioita mallikkaasti. Mutta joskus joutuu tarkistamaan ja miettimään uusi linjauksia asioitten eteen päin viemiseksi. Tässä taitaa olla miettimisen paikka.

Tämä saapi olla tästä asiasta viimeinen kerta kun provosoidun kirjoittamaan. Sen verran ryhtiä pitää minullakin olla. Täytyy vain olla realisti. Toivotan menestystä Sukututkimusseuran toiminnalle.
Heikki Koskela
________________________________________________________________

Vastaus oli aika monisanainen, mutta tulkitsen sen neuvoksi olla tekemättä yhtään mitään. Koska kärsin nykytilanteesta, niin toivon kuitenkin, että asialle tehtäisiin jotain. Tyhjän saa pyytämättäkin, mutta riittääkö tyhjä?

Asiassa voisi kantaa huolta myös kirkon näkökulmasta, sillä onhan kirkko tässäkin taas kerran kärsinyt imagotappion ja vierottanut itseään niistä, joiden puolesta se on olemassa.Moni ei tietysti tuosta välitä, mutta luulisi sellaisiakin olevan, jotka haluaisivat auttaa heikkoa oivaltamaan, ettei sitä oksaa kannata loputtomiin sahata, jolla itse istuu.
Olarra

________________________________________________________________

Alkuperäinen lähettäjä Heikki Koskela:

Tekemäsi kysymys tunkeutuu suoraan asian ytimeen. En ole enää maksava jäsen, joten olen niin kuin rakkikoira, joka haukkuu turvallisesti ulkopuolella turva-aitojen. Sen kuitenkin voin sanoa hyvin painokkaasti, että tässä ketjussa muutamat kirjoitukset eivät palvele asian eteen päin viemistä eivätkä hyviä tapoja kommunikoida kirkkohallituksen kanssa.
...Mielestäni rehellisyys kuuluu hyviin tapoihin, eli tosiasioitten tunnustaminen keskustelujen pohjaksi, eikä sadomasokistinen mielistely toisen osapuolen selviä väärinkäytöksiä kohtaan. Ei ole myöskään hyvien tapojen vastaista olla selkeä ja ilmaista sitä, että on pahoittanut mielensä ilmiselvän kaltoin kohtelun johdosta, johon ei ole aihetta.

Minulla on yli 40 vuoden kokemus tutkimustoiminnasta, perspektiiviä siihen, ja oman muistini mukaan siltä ajalta tämä kirkkohallituksen käytös on toistaiseksi törkein tapaus, jossa on vedetty noin vain matto tutkijoitten alta. Ei tällaiseen tempaukseen voida mitenkään lieventävästi suhtautua.

Kirkkohallitus on itse toiminut hyvien tapojen vastaisesti, täysin tahdittomasti, ja meidän velvollisuutemme on osoittaa sille se, jotta se voisi parantaa käyttäytymistään:

Kuunnella "seurakuntansa ääntä", sopia asianomaisten intressenttien kanssa toimintamuutoksista - eikä harjoittamalla tällaista yksipuolista diktatuuria.

Jos kirkkohallitus kokee sukututkijoitten huomioimisen itselleen painolastiksi, joka haittaa sen ydintoimintaa, ei kuitenkaan ole oikein, että se tempaa tällä lailla maton tutkijoitten alta, vaan rasituksista vapautumiseksi pitäisi siirtää asianomaisten intressenttien kanssa sopien ne toiminnot ja materiaalit arkistolaitokselle, joiden käytön edistämiseen sen oma motivaatio on sammunut tai voimavarat ehtyneet.

Kirkkohallituksella on varmaankin suuria haasteita paitsi oman organisaationsa toiminnan resurssien järkevämmän käytön suhteen, myös ympäröivän maailman kasvavaan hätään vastaamisessa. Esimerkiksi resurssien lisäämisen tarve diakoniatyöhön on luultavasti huutava. En minäkään aja omaa intressiäni niin, että kirkon kyky auttaa heikkoja ja hädässä olevia heikkenisi!

Sitä paitsi asian ydin on aivan muualla ja olet mielestäni tässä asiassa aivan hakoteillä.

Alkuperäinen lähettäjä Heikki Koskela:

En osoita sormella ketään mutta kirjoittajat itse tietävät missä on hyvien tapojen raja. Minulla ei ole henkilökohtaisia intressejä moittia tai kehua kirkkohallituksen toimintaa.


Se on käynyt selväksi, että intressissäsi on jostain syystä ennemminkin tutkimusedellytysten heikentäminen ja haittaaminen, ja on omasta puolestani hyvä, ettet ole enää SSS:n etkä minkään muunkaan tutkimustoiminnan edistämistä ajavan yhteisön jäsen. Se olisikin tässä valossa sangen noloa.

Myöskin on käynyt selväksi, ettet itse harrasta mitään tutkimustoimintaa, et ymmärrä mitään tutkimustoiminnan edellytyksistä etkä pysty suhtautumaan myötäelävästi tutkijan painiskeluun ongelmallisessa toimintaympäristössä, johon ollaan tuomassa lisää häiriötekijöitä ja esteitä ilman mitään mieltä.

Alunperin oli kaiketi tarkoitus ainoastaan säännellä tutkimustulosten julkaisemista ja julistettiin, että tutkijat voivat suhtautua luottavaisesti siihen, ettei heidän tutkimusedellytyksiinsä kajota.

Nyt näemme tässäkin tapauksessa, että nimenomaan näihin edellytyksiinkin kajotaan ja yritetään tehdä lähteisiin perustuvien tutkimusten julkaiseminen mahdottomaksi riistämällä lähteet tutkijoitten käsistä. Sananvapautta loukataan ja nakerretaan näin takaoven kautta. 
Matti Lund

(Tämän jälkeen moderaattori sulki keskusteluketjun.)