Uni

 

Minä näen samankaltaisen unen kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Se ei ole pelottava vaan uteliaisuuttani herättävä uni. Sen alkaessa tiedän osapuilleen miten se kulkee ja miten se päättyy.

Kuljen joka kerta kauan tuntemaani metsäpolkua. Se alkaa jostain ja päättyy johonkin. Aina astellessani polkua pitkin minut valtaa pakonomainen tarve kulkea se loppuun saakka. Tunnelma ei ole painostava mutta minut valtaa jonkinlainen ennakkoaavistus jostain, jota en kykene päättelemään. Minun on siis kuljettava polku loppuun saakka kunnes olen taivaltanut polun toiseen päähän ja tunnen olevani perillä. Usein polun varrelta tunnistan joitakin asioita, jotka olen mielestäni kokenut valveilla ollessani siis todellisessa olotilassa. Ne voivat olla rakennuksia, jopa ihmisiä.

Matkan aikana koen kumminkin tietynlaista uhkaa mutta en tiedä kuitenkaan mikä minua uhkaisi. En kuitenkaan pelkää vaan tiedän kulkevani koko matkan perille saakka.

Viime yönä näkemäni uni poikkesi jonkin verran aiemmin näkemistäni. Olin jälleen taivaltamassa jo tutuksi käynyttä polkua kun tapasin matkan varrella kaukana metsässä polulta sivussa kulkevan karhun joka johdatteli kahta poikastaan. Ohitseni pyörällä ajanut poika oli kääntynyt kulkemaan karhuemoa kohti ja tarkkaili karhuperhettä. Kävelin kuitenkin eteenpäin kunnes vastaani tuli yksinäinen karhu, joka nousi takajaloilleen ja kohotti käpälänsä ylös ja katsoi minua. Minä en pelännyt tapahtumaa vaan nostin minäkin käteni korkealle ja painoin ne karhun käpäliä vastaan käänsin karhun sivuun pelkillä käsieni liikkeellä. Sitten tunsin olevani jälleen polun päässä.

Päästyäni polun päähän herään unestani.