Translate

tiistai 25. syyskuuta 2012

Viimeinen attentaatti Hitleriä vastaan


 

 
 

Hitler eli sodan puhjettua koko sodan ajan ikään kuin laina-ajalla. Oli odotettavissa uusia attentaattiyrityksiä häntä vastaan. Hän oli kuitenkin suojautunut hyvin ulkoisia uhkia varten ja hänen lähelleen oli hyvin vaikea päästä.

Ratkaiseva ja lopullinen käänne Hitlerin kannalta huonompaan suuntaa alkoi Stalingradin taistelun päätyttyä. Saksan armeija oli kärsinyt hirmuisen tappion ja sotamarsalkaksi ylennetty Paulus oli antautunut venäläisille 2.4.1943. Hitler ei tahtonut millään uskoa, että Pauluksen 6. armeija oli kokonaisuudessaan antautunut venäläisille. Hitlerin ote alkoi kirvota.

Heinäkuun 20. päivänä 1944 Hitleriä vastaan tehtiin viimeinen attentaatti, joka kuitenkin epäonnistui. Mainittuna päivänä pidettiin yksi monista tilanneselostuksista parakissa. Paikalla olivat Hitlerin lisäksi Jodl, Korten Heusinger, Warlimont, Fegelein, Scherff, Bodenschatz, Voss, Brandt, Schmindt, Günsche, Ptkamer, Borgman, Below ja muutama avustaja.

Tilanneselostuksen aikana saliin saapui Keitel mukanaan mm. eversti von Stauffenberg. Hän ei enää palvellut rintamaoloissa, koska oli haavoittunut varsi vaikeasti Rommelin joukoissa palvellessaan. Hänellä oli mukanaan salkku, jonne oli sijoitettu aikapommi. Heusingerin esityksen aikana Hitler oli tarkkaavaisena seurannut kartalta tilanneselostusta. Stauffenberg laski salkkunsa karttapöydän alle lähelle Hitleriä.

Stauffenberg poistui salista ilmoittaen soittavansa puhelun toisesta huoneesta. Pommi räjähti suljetussa tilassa aiheuttaen suurta vahinkoa. Mutta hieman ennen räjähdystä Hitler oli siirtynyt hieman kauemmaksi räjähdyspisteestä. Hänen onnekseen pommi räjähti tukevan pöydänjalan vieressä ja paine kohdistui hänestä poispäin. Räjähdyksessä kuolivat seuraavat henkilöt: Schmindt, Korten, Brandt ja Berger menehtyivät vammoihinsa.

Pian saatiin selville pommin asettaja. Kun Hitler sai tietää nimen hän sanoi: ”Stauffenberg on iskun tekijä! Pidättäkää hänet heti!” Stauffenberg luuli tehtävässään onnistuneensa ja kiirehti kertomaan, että Hitler oli kuollut. Nopeasti levitettiin salajuonessa mukana olleitten välityksellä tietoa kuolemasta. Pian kuitenkin kaikkiin sotilaspiireihin levitettiin tieto, että hän oli elossa.

Hyvin pian saatiin salaliittoon osallistuneet vangittua ja heidät siirrettiin Berlin-Moabitin vankilaan. Heidät kaikki tuomittiin kuolemaan hirttämällä. Heidät hirtettiin vankilan kellarissa. Lisäksi teloitettiin ampumalla Gestapon toimesta ilman oikeudenkäyntiä. Teloitukset kohdistuivat salaliiton ulkopuolellakin oleviin, koska olivat lietsoneet tappoimielialaa.

Myös sotamarsalkka Rommel oli epäilyjen kohteena ja hänen arveltiin syyllistyneen myös tappiomielialan levittämiseen. Hitler antoi käskyn myös hänen surmaamiseksi. Hänet piti tappaa salaisesti hänen suuren suosionsa takia. Kenraali Krebs sai tämän tehtävän. Hän saikin Rommelin käyttämään kaliumsyanidia ja kuoleman syyksi esitettiin auto-onnettomuudessa saatuja vammoja. Hän oli näet toipumassa auto-onnettomuudesta Würtzburgissa tuohon aikaan.

Hitlerin aika oli kuitenkin lopussa. Saksan armeija oli lyöty. Ennen antautumista hän ampui itsensä ja Eva Braunin, josta oli tullut vähän aikaisemmin virallinen puoliso. Göbbels tapatti kaikki lapsensa ja teki sitten vaimonsa kanssa itsemurhan. Kauhistuttava maailmansota päättyi Saksan osalta 8.5.1945 kun se antautui ehdoitta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti