Translate

maanantai 28. toukokuuta 2012

Lev Trotski – opportunisti vai vallankumouksen tekijä

                                                          
                                                        Lev Trotski (ent. Bronstein)


Lev Trotskin oikea nimi oli Lev Davidovits Bronstein. Hänen vanhempansa olivat juutalaista syntyperää. Isä David Bronstein oli ostanut maatilan Jankovasta, jota sitten laajensi vuokraamalla lisää maata. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista neljä ehti kasvaa aikuisikään. Kaksi lapsista myöhemmin Stalinin puhdistuksen aikana teloitettiin: Aleksander, joka oli insinööri ja Olga, joka meni naimisiin Lev Rosefieldin (myöhemmin Kamenev) kanssa Hänkin oli juutalaista syntyperää. Lev Kamenev joutui myös Stalinin puhdistusten uhriksi vuonna 1936.


Ensimmäinen puoliso Aleksandra Sokolovskaja on kuvassa keskellä seisomassa. Lev Trotski on kuvassa oikealla,


Lev Bronsteinista tulee pian vallankumouksellinen ja hänet vangitaan ja karkoitetaan myöhemmin Siperiaan. Hän on ehtinyt solmia avioliiton Aleksandra-nimisen naisen kanssa ja yhdessä he lähtevät karkoitukseen.

Samana vuonna 1902 Lev lähtee salaa karkoituspaikastaan pois ja jättää vaimonsa ja kaksi lasta Siperiaan. Pakomatkallaan hänen täytyy saada passi, jossa hän on muuttunut Trotskiksi. Tällä nimellä hänet tunnetaan hänen kuolemaansa saakka.

Trotski oli lahjakas ja fanaattinen vallankumouksellinen. Hänen henkilöhistoriansa näiltä osin on erittäin monimutkainen seurattava eikä sen vuoksi tule tässä lyhyessä jutussa käydyksi läpi muutoin kuin lyhyellä maininnalla. Hänellä oli lukuisia maanpakolaisuuksia ja vangitsemisia takanaan ennen kuin hän kohtasi murhaajansa Meksikossa.

Kieltämättä hänen panoksensa vallankumouksen läpiviemisessä Venäjällä on ollut merkittävä. Mutta hänen henkilöhistoriastaan saa vaikutelman, että hän oli luonteeltaan kovin vaikea ja ajatuksensa monimutkaisia. Aina ei pystynyt päättelemään hänen lopullista tavoitettaan. Hän kulki maanpakolaisena ympäri Eurooppaa. Oli joka hetken Suomessa ja myöhemmin myös Norjassa.

Hän alkoi seurustella pakomatkojensa aikana Natalia Ivanovna Sedovan kanssa. Hän kuului aatelissukuun ja isä tunnettiin tutkimusmatkoistaan. Natalia oli myös luonteeltaan vallankumouksellinen.

Vakavat erimielisyydet Josef Stalinin kanssa johtivat siihen, että heidän välilleen syntyi ylittämätön juopa. Se johtikin vihdoin siihen, että Trotski vihdoin päätyi pakomatkallaan Meksikoon ja jäi sinne asumaan perheensä kanssa.

Stalin oli kuitenkin päättänyt raivata hänet pois tieltään varmistaakseen oman valtansa Neuvostoliitossa. Trotski ei toki ollut ainoa vainon kohde kuten tiedetään. Hänen käsissään kuoli miljoonia muita ihmisiä 1930-luvulla.

Trotski siis oli muuttanut Meksikoon asumaan perheensä kanssa. Mutta Stalin ei jättänyt asiaa sillensä vaan laittaa asian vireille eliminoidakseen Trotskin. Ensimmäinen murhayritys on huolimattomasti suunniteltu yritys tappaa koko perhe ammuskelulla. Trotski säilyy hengissä rajussa ammuskelussa. Hän tulee varovaiseksi ja huoneistoa varustellaan kestämään vastaavia yrityksiä vahvistamalla rakenteita. Mutta hyvin pian tämän jälkeen tapahtuu toinen yritys, jota oli suunniteltu jo hetken aikaa. Murhaaja on espanjalainen Ramón Mercader, joka on toiminut Neuvostoliiton agenttina. Hän pääsee Trotskin toimistoon ja tuo mukanaan jäähakun. Tällä hän lyö Trotskia päähän kuolettavasti. Tämä tapahtuu elokuun 20. päivänä 1940. Trotski viedään sairaalaan mutta vaipuu pian koomaan ja kuolee seuraavana päivänä.

Tällainen episodi ei liene kovin epätavallinen tuohon aikaan. Asia hoidettiin lopullisesti pois päiväjärjestyksestä murhaamalla epäsuosittu henkilö. Stalin ei ollut yksin tekojensa kanssa. Samaa työtä teki myös Adolf Hitler pitääkseen vallastaan kiinni. Epäilyjä tai poikkeavia ajatuksia ei voitu sallia tuohon aikaan.

Pikainen tutustuminen Trotskin henkilöhistoriaan tuo kuitenkin mieleen henkilön, jonka ajattelumaailmaa on vaikea loogisesti seurata. Mitä hän oikeastaan halusi?

Lähteet: Christer Pursiainen: Trotski
              Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti