Translate

lauantai 12. toukokuuta 2012

Alois Schicklgruber – myöhemmin Hitler

Strones on kylä Itävallan luoteisosassa. Kylä sijaitsee alueella, jota kutsutaan nimellä Waldviertel joka puolestaan kuuluu Ala-Itävallan osavaltioon. Alue on kaunista metsäistä aluetta, jossa asui pääosin maanviljelijöitä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Heitä pidettiin tuohon aikaan epävieraanvaraisina muita kohtaan. Ehkäpä eristyneisyys muusta maailmasta vaikutti vieraanvaraisuuden puutteeseen ja köyhyys. 

Otsikossa mainittu Alois Schicklgruber syntyi Stronesin kylässä vuonna 1837. Hänen äitinsä oli Maria Anna Schicklgruber. Isä jäi virallisesti tuntemattomaksi koska Maria ei suostunut kertomaan isän nimeä kastettaessa ja rekisteröitäessä. Myöhemmin on tehty lisätutkimuksia joiden perusteella hänen oikea isä on erään tutkimuksen perusteella saatu selvitetty. Siitä kerron hieman myöhemmin. Maria Anna oli Aloisin syntyessä jo varsin vanha synnyttäjä. hän oli näet silloin 42-vuotias. Maria isä oli köyhä pienviljelijä Stornesissa. hänen nimensä oli Johann Schicklgruber (29.5.1764-12.11.1847) ja äiti oli Theresia Pfeisinger (- 25.11.1821). 

Tiedosto:Alois Hitler.jpeg

Alois Schicklgruber

 

Alois jäi äitinsä ainoaksi lapseksi ja varttui aikuiseksi Johan Nepomuk Hüttlerin perheessä. Aoisin äiti kuoli varsi varhain ja Johan Hüttler kasvatti hänet aikuiseksi saakka. Hyvin pian Alois jostain syystä halusi vaihtaa nimensä ja otti kasvatti-isänsä mukaan nimekseen suvun yhden nimimuodon, josta tuli sitten sukunimeksi Hitler vuonna 1876. Hän piti äitinsä sukunimeä moukkamaisena nimenä. Hitlerin muita nimimuotoja tunnetaan useita: Hiedler, Hietler, Hüttler ja Hütler. Nimet tarkoittavat pienviljelijää (Ian Kershaw). Hänen kehityksensä virkamiesuralla alkoi vauhdilla. Vuonna 1855 hän oli virkamies Itävallan valtiovarainministeriössä, vuonna 1861 hän oli jo alempi tarkastaja ja vuonna 1870 tullivirkailija ja vihdoin vuonna 1875 tullitarkastaja Braunau am Innissä. 

Alois meni avioon ensimmäisen kerran Anna Glassl-Hörerin kanssa. Anna oli 14 vuotta Aloisia vanhempi ja kuoli pian avioeron jälkeen. Tästä aviosta ei syntynyt lapsia. Toisen avioliiton Alois solmi Franziska Matzelbergerin kanssa, joka kuoli tuberkuloosiin 1884 hyvin nuorena 1884. Hän oli kuollessaan vasta 23-vuotias mutta ehti synnyttää perheeseen kaksi varsinaisessa avioliitossa syntynyttä lasta, Aloisin ja Angelan. Franziskalla oli yksi avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi. Lähteistä ei käy selville oliko lapsi Aloisin siittämä. 

Kovin pitkään Alois ei leskensänkyä malttanut maata, kun jo otti kolmannen vaimon ensin lastenkaitsijaksi ja sitten vihityksi puolisoksi. Tämä avioliitto on yksi niitä seikkoja joka myöhemmin puhutti Aloisin yhden lapsen historiaa, nimittäin Aloisin ja kolmannen vaimon Klara Pölzlin neljännen lapsen Adolf Hitlerin.

Alois oli avioliitossa ankara perheenisä, joka kiivastui nopeasti ja hyvin virkamiesmäinen perheen parissa teki hänestä ajoittain sietämättömän isän sekä vaimolleen että lapsilleen. Kolmas vaimo oli sen sijaan huolehtivainen. Adolf Hitler kertoo Mein Kampfissa äidistään ja sanoo hänen olleen rakastettava ihminen. Monesti tulee ajatelleeksi, että olisiko Adolf-poika saanut isältään perintötekijöinä monimutkaisen tavan ajatella ihmisten psyykeä, kun hän aikanaan astui eurooppalaiseen historiaan tekijänä. 

Aloisin esipolvet ovat olleet jatkuvan tutkimuksen alla. Syynä ovat hänen sukupuussaan oleva katkos ja arvelut hänen juutalaisuudestaan. Eräät tutkimukset (Frank McDonough) ovat päätyneet Aloisin osalta lopputulokseen, että hänen isänsä on tunnettavissa ja olisi nimeltään Johann Gerog Hiedler, joka oli Johan Nepomuk Hütlerin - Aloisin kasvatusisän -  vanhempi veli. Tämä meni näet naimisiin myöhemmin  Aloisin äidin Maria Anna Schicklgruberin kanssa. Juutalaisuuteen viittavat indisiot ovat heikkoja eivätkä ole tiedossani.

Alois Schicklgruberin puolisot ja jälkeläiset:

  1. avioliitto: Anna Glassl-Hörer (1823-1883), avioliitosta ei yhteisiä lapsia, avioero 1880.
  2. avioliitto: Franziska Matzelberger (1861-1884), avioliitosta kaksi lasta: Alois (nuorempi) (1882-1956) ja Angela (1883-1949).
  3. avioliitto: Klara Pölzl (1860-1907), avioliitosta 6 lasta: Gustav (1885-1887), Ida (1886-1888), Otto (1887-), Adolf (1889-1945), Edmund (1894-1900) ja Paula (1896-1960)
Aloisin kolmesta avioliitosta eli vain kolme aikuiseksi asti: Alois Jr., Adolf ja Paula. Alois Jr.:n jälkikasvua elää Yhdysvalloissa vieläkin. Adof Hitlerillä ei ollut jälkeläisiä mutta ehti pitää rakastajattarena Eva Braunia yhdeksän vuotta ja meni tämän kanssa naimisiin päivää ennen itsemurhaa. Paula asui Saksassa mutta muutti Wieniin sodan jälkeen eikä mennyt milloinkaan naimisiin.

Lähteet:
Wikipedia
Ian Kershaw: Hitler

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti