Tutkiessani äitini sukujuuria Gyllenbögelin sukuhaarasta tuli esiin allaoleva teksti. Se perustuu Wikipedian tietohin.
Ylioppilas Helsingissä 8.6.1910,
filosofian kandidaatti 18.11.1913, promovoitu maisteriksi 29.05.1914,
omistautui pedagogisen vaikuttamiseen 1913-1918, otti osaa suojajoukkojen
jäsenenä vuonna 1918 (komppanian vääpelinä) Suomen vapaussotaan ja haavoittui Hollolan
Hatsinan kylässä vasempaan jalkaan. Oli suojajoukkojen päällikkönä
Hämeenlinnassa 1918-1919. vakinainen opettaja Brandön ruotsalaisessa
yhteiskoulussa 1922, vanhempi lehtori ruotsalaisessa tyttölyseossa Helsingissä
13.4.1927.
Tietoja Wikipediasta:
Kuhmoisissa taistelu oli 10. maaliskuuta
kiivaimmillaan. Seutu oli Tampereen itäisin suoja-alue (ja vanha nuijasodan
aikainen kapinakeskus). Punaiset pyrkivät valtaamaan kirkonkylän, mutta
epäonnistuivat lopulta aikeessaan. Pitäjän etelälaidalla Harmoisten kylässä oli
kylän sairashuone järjestetty punakaartin sairaalaksi, joka toimi
Vasemmistolaisen Punaisen Ristin alaisuudessa, joka oli julistautunut yhtä
puolueettomaksi kuin porvarillinen Punainen Risti.
Kalmin pataljoonan 1. komppania oli
kiertämässä Kuhmoisten punaisten selustaan ja osa joukosta hyökkäsi yllättäen
kylään josta punakaarti joutui perääntymään. Sairashuoneeseen jäi 13
haavoittunutta ja muutamia sanitäärejä. Noin klo 5 iltapäivällä saapui paikalle
osasto valkoisia. Joukkoa johti ylioppilas Artturi Paimela ja mukana oli 1. komppanian
vääpeli fil. maist. Albert Gyllenbögel. Teloitukset aloitettiin
välittömästi. Eloonjääneen punakaartilaisen mukaan ampujat kehottivat
"Valmistautumaan siirtymään helvettiin, sillä kuolema tulee 5 minuutin
kuluttua !" Piiloutuneet sairaanhoitajat siirrettiin pihalle ja
miespuoliset ammuttiin. Potilaat ammuttiin vuode vuoteelta edeten vuoteisiinsa.
Myös sairaalassa olleista naisista kerrotaan kahden myöhemmin tulleen
teloitetuiksi. Kaksi säästettiin sillä perusteella että he osasivat ruotsia.
Toinen nimettömäksi jäänyt pelastunut
sai kaksi luotia, kaulaan ja leukaan. Hän tekeytyi kuolleeksi heittäytyen
lattialle ja pakeni ikkunasta läheiseen latoon, jossa olevilla pyykeillä sitoi
haavansa. Toinen pelastunut, K. Nuutila, makasi takimmaisessa vuoteessa.
Hän sai laukauksen kasvoihinsa, joita koetti kädellään suojata ja menetti
tajunsa päiväkausiksi. Tajuissa käydessään Nuutila havaitsi vielä kuinka muita
henkitoreissa olleita lopetettiin. Hänen päällään ollut verinen lakana
revittiin syrjään, mutta ilmeisesti kasvoille hyytynyt veri teki hänestä
kuolleen näköisen. Nuutila pääsi pakoon ja paikallisten
avustamana Padasjoelle. Eräs vaikeroiva jätettiin ampumatta, koska uskottiin
hänen kuoleman myöhemmin. Luoti oli nimittäin mennyt läpi pään.
Vaiheet kahakan jälkeen:
Valkoinen komppania poistui seuraavana
päivänä paikalta ja ilmeisesti monia sivullisia ehti käydä sairashuoneella
tilanteen toteamassa. Valkoiset tulivat kylään uudelleen 2. päivänä tapauksen
jälkeen. Vasta pari viikkoa myöhemmin paikalliset saivat käskyn haudata 13
ruumista ampumistuomion uhalla. Hautaajille tuli ongelmaksi että ruumiita oli
vain yksitoista, mutta avuksi tuli läheisen tien varresta löydetyt 2 ruumista,
joilla luku täytettiin. Oliko kyseessä sanitäärien ruumiit, sitä tarina ei
kerro. Uhrit haudattiin Nikulan talon peltoon.
Jaakko Paavolaisen
mukaan valkoisten myöhemmin antama selostus tilanteesta näyttää
epäuskottavalta. Tämän selostuksen laati 1. komppanian vääpeli Albert
Gyllenbögel Kalmin pataljoonan muistokirjaan. Selostuksessa
mainitaan sairaalasta ammutun ja sängyissä olleen valkoisten tullessa terveitä
aseistettuja miehiä, jotka sen pidemmittä mutkitta saivat tuomionsa.
Paavolainen arvelee että "on mahdollista että laukauksia on tullut sairaalan
suunnalta, mutta väite että sala-ampujat olisivat vetäytyneet sänkyihin on
verrattain fantastinen." Tapaus tuli tunnetuksi punaisen lehdistön
välityksellä. Kun lisäksi teloitukset oli ehtinyt nähdä useakin sivullinen,
täytyi kertomus rakentaa niiden varaan.
Näin elettiin silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti