ITÄRAJAN TAAKSE JÄÄNEET LUTERILAISET KIRKOT SEURAKUNNAT

 

 

 

Antrea:

Kirkko (kolmas) rakennettiin Saavanmäelle 1893-1894. Vuonna 1941 se tuhoutui venäläisten tykkitulessa.

Seurakunnan palvelijat vuonna 1939: Kirkkoherra, rovasti Hannes Pihlamaa, kappalainen ja kirkkoherra Veikko Leonard Kari, kanttori-urkuri Pekka Turunen ja suntio Pekka Miikkulainen.

 

Harlu:

Omaa kirkkoa ei ollut. Kirkkona toimi Oy Läskelä Ab:n omistama rakennus. Se tuhoutui Jatkosodan alussa. Arkisto on saatu talteen.

Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra (ensimmäinen ja ainoa vakinainen) Ilmari Valdemar Tuominen, kanttori Antti Moilanen ja suntio Aapo Lamberg.

 

Heinjoki:

Kirkko on olemassa, mutta sodan aikana venäläiset käyttivät sitä hevostallina ja varastona. Se luovutettiin korjattuna venäläisille vuonna 1944 sodan loputtua.

Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti K. Palovaara, kanttorin virka avoin, suntio Tuomas Pöyhönen.

 

Hiitola:

Kirkko oli hyvässä kunnossa sodan jälkeen, kun siitä oli luovuttava.

Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Klas Filip Järnefelt, kappalainen fil. maist., rovasti Johannes Torsten Rafael Hartman, kirkkoherran apulainen, pastori Jorma Heiskanen, kanttori-urkuri tirehtööri Juho Uosukainen ja suntio Eino Kiuru.

 

Ihantala:

Ihantalan hovin rakennus muutettiin kirkoksi vuonna 1927. Talvisodan jälkeen kirkko on purettu ja viety tuntemattomaan paikkaan.

Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra Suomi Huolila, v.t. kanttori Toivo Tynkkynen ja suntio Heikki Häkkilä.

 

Impilahti:

Viimeisin kirkko (kolmas) rakennettiin 1862. Talvisotaa seuranneena aikan kirkko oli kärsinyt sisältä huomattavia vaurioita. Alttaritaulu pelastettiin Iisveden kirkkoon, Isompi kirkonkello siirrettiin Lapuan Tiistenjoelle samoin urut.

Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti  I. V. Talvitie, kappalainen, rovasti Ilmari Salomaa, papiston apulaisena Pitkärannassa pastori Jouko Karanko, kanttori-urkuri Impilahdella Otto Pellikka ja Pitkärannassa A. Heimola, suntio Impilahdella Juho Tolvanen ja Pitkärannassa Benjam Piitulainen. Impilahden Pitkärannassa oli oma kirkko 1920-luvulta alkaen. Sen kuitenkin tuhosivat suomalaiset tykistötulella, koska siitä oli muodostunut venäläisille tukikohta sotatoimia varten.

 

Jaakkima:

Viimeisin kirkko (kolmas) valmistui 1845. Talvisodan jälkeisenä aikana kirkko kärsi sisältä suuria vaurioita venäläisten toimesta. Korjausten jälkeen kirkko luovutettiin 1944 ehjänä venäläisille.

Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Johannes Sinkkonen, kappalainen, pastori Gustaf Lennart Lilius, kanttori-urkuri Kaarlo Antero Korhonen ja suntio Emil Jääskeläinen.

 

Johannes:

Viimeisin kirkko oli Johanneksen seurakunnan neljäs. Se rakennettiin 1888. Venäläiset hajottivat tiilikirkon talvisodan jälkeen. Jatkosodan aikana rakennettiin Vaahtolaan seurakuntatalo, jonka piti toimia kirkkona mutta vuonna 1944 piti perääntyä alueelta. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Aarne V. Halla, virallinen apulainen, pastori Jaakko Keppo, Kanttori-urkuri, tirehtööri Gabriel Heimola ja suntio Anton Rikkonen.

 

Jääski:

Jääsken viides kirkko rakennettiin 1844. Kirkko tuhoutui syyskesällä 1941 sotatoimien yhteydessä. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Anders Lappalainen, kappalainen, pastori Antti J. Pulkkinen, Kanttori-urkuri Eljas Oravalahti ja suntio Matti Henttonen.

 

Kanneljärvi:

Kirkko rakennettiin Kanneljärven Kokkomäelle vuonna 1934. Talvisodan aikana kirkko jäi pystyyn. Vuosina 1940 -1941 kirkko oli rehusuojana ja –myllynä. Ehdittiin osittain kunnostaa ennen vuotta 1944, jolloin se oli luovutettava. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Viktor Muukkonen, v.t. kanttori, kansakoulunopettaja Toivo Kannas, suntio Kaarlo Nikkanen.

 

Kaukola:

Kaukolan toinen kirkko rakennettiin 1933. Talvisodan päättyessä kirkko oli ehjä mutta sitten kirkkoa muutettiin purkamalla kirkon tornin yläosa, kuori ja alttari. Kirkkoa ei korjattu enää ennen vuotta 1944, jolloin se jäi rajan taakse. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti K. E. Forss, kirkkoherran apulainen, pastori Tuure Liski, kanttori, dir. cant. Juho Kiuru ja suntio Juho Huuhka.

 

 

Kirvu:

Kirvu oli Jääsken seurakunnan kappeli. Kirvun kolmas kirkko rakennettiin puusta vuonna 1815-1816. Talvisodan aikana urut on hävitetty. Uudet urut tilattiin 1943 mutta niitä ei ehditty asentaa paikoilleen enne luovutusta. Alttaritaulu pelastettiin Orimattilaan. Talvisodan jälkeen kirkkoa oli tuhottu monella tavalla, käytetty mm. viljamakasiinina. Kirkko ehdittiin kunnostaa ennen luovutusta 1944. Seurakunnan palvelijat 1939: kiekkoherra, rovasti Juho Silvennoinen, kappalainen, kirkkoherra Lauri Henrik Taskinen, kanttori-urkuri Aarne Aartio ja suntio Otto Saari.

 

Kivennapa:

Kivennavan kuudes kirkko – Pyhän Pietarin kirkko - saatiin valmiiksi 1808. Se tuhoutui Talvisodan aikana ja kaikki sisällä olleet välineet tuhoutuivat. Uusi kirkko rakennettiin Linnamäelle kenraali Pajarin joukkojen toimesta. Kirkko ehti toimia hetken aikaa vuodesta 1943 alkaen enne luovutusta. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Otto Viktor Autere, kappalainen, pastori Hugo Anian Honkamo, kanttori-urkuri Maunu Tihverä ja suntio Mikko Paavolainen.

 

Koivisto:

Viimeisin kuuden kirkko valmistui 1904. Se tehtiin punertavasta graniitista. Talvisodan jälkeen kirkko oli sisältä tuhottu. Se kuitenkin korjattiin. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Toivo Kansanaho, kappalainen, pastori K. V. Keituri, kanttori-urkuri Tauno Äikää ja suntio A. Pörrö.

 

Korpiselkä:

Korpiselästä muodostui rukoushuonekunta 1835. Se sai kirkon 1889 -1890 valtion toimesta. Rukoushuone lienee vieläkin ehjänä. Rukoushuoneen palvelijoina olivat 1939: pappi, pastori Antero Kopperi 30.11.1939 saakka ja sitten pastori Nestori Puranen, katekeetta-lukkari Aleksi Mononen ja suntio Riko (Gregorius) Ihanus.

 

Kuolemanjärvi:

Kuolemanjärven viimeisin kirkko on valmistunut 1902. Se on tehty graniitista. Talvisodan aikana kirkko vaurioitui jonkin verran. Sen sisätilat tuhoutuivat tulipalossa kokonaan. Sen korjaamiseen ei ehditty ennen toista luovutusta. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Erkki Gummerus, virallinen apulainen, pastori Toivo Roivas ja kanttorina Väinö Vänskä.

 

 

 

Kurkijoki:

Viimeisin kirkko rakennettiin puusta 1878 -1880. Talvisodan jälkeen kirkko jäi ehjänä venäläisille mutta syksyllä 1941 suomalaisten palattua alueelle kirkko oli sisältä pahasti tuhottu. Mm. urkuparvelle oli rakennettu elokuvakoneen tiiliset kopit ja suuriosa penkeistä oli poistettu. Kirkko kuitenkin kunnostettiin ja vuonna 1944 jäi hyvässä kunnossa rajan taakse. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, pastori Arvi Kujala, v.t. kappalainen Antti Jalmari Pulkkinen ja suntiona Onni Valkeapää.

 

Käkisalmi:

Viimeisin kirkko vihittiin ensimmäisenä adventtina 1930. Tätä vanhempi kirkko tuhoutui 1941. Uusi kirkko vaurioitui sodan aikana myös eikä sitä ehditty korjata ennen luovutusta. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Niilo Mustala, virallinen apulainen, pastori Veikko Vapalahti, kanttori dir. cant. Anton Neuvonen ja suntio Pekka Suhonen.

 

Lavansaari:

Kirkko (toinen) rakennettiin 1783 Pohjakylään korkeimmalle paikalle. Ennen saaren luovuttamista kirkonkello siirrettiin pois Ilomantsiin. Kirkon kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa. Seurakunnan palvelijat 1939: saarnaaja-kansakoulunopettaja, pastori Antti Koljonen, kanttori Lehtola ja suntio Adam Suomalainen.

 

Lumivaara:

Kirkko otettiin käyttöön 7.7.1935. Talvisodan jälkeen kirkko jäi ehjänä venäläisille. Jatkosodan aikana todettiin kirkko sisältä tuhrituksi. Alttaritaulu oli töhritty näkymättömäksi, penkit poistettu ja alttari tuhottu. Kirkkoa ei ehditty korjata kokonaan enne toista luovutusta. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, pastori Paavo Kiuru, Saaren ja Lumivaaran seurakuntien yhteisesti palkkaama nuorisopappi, pastori K. V. Kanervo, kanttori Otto Rasilainen ja suntio Eino Kirmanen.

 

Metsäpirtti:

Vanha kirkko purettiin ja rakennettiin uudelleen 1841 hieman korotettuna. Kirkko tuhoutui tykkitulen alla ja paloi perustuksiaan myöten joulukuussa 1939. Uutta kirkkoa ei enää rakennettu. Seurakunnan palvelijat 1939. kirkkoherra, rovasti J. K. Sakkinen, apulainen, pastori Eino Vauramo, kanttori-urkuri Eino Seppä ja suntio Aapro Paussu.

 

Muolaa:

Viimeisin kirkko (neljäs) rakennettiin 1849-1852 edellisen kirkon paikalle. Kirkko oli 1939-1940 tykistötulen alaisena ja tuhoutui sodan aikana kokonaan. Uutta kirkkoa ei rakennettu. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, pastori (myöh. rovasti) Toivo Rapeli, kappalainen, pastori Immo Aatolainen, kanttori, dir. cantus Martti Johannes Inkinen ja suntio Viljam Hyytiäinen.

 

Pyhäjärvi:

Viimeinen kirkko rakennettiin 1765 ja peruskorjattiin 1902. Kirkko paloi talvisodan lopulla perustuksiaan myöten. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti K. A. Viika, kappalainen, pastori Uuno Henrik Lempinen, kanttori-urkuri Toivo Koiranen ja suntio Martti Talja.

 

Pälkäjärvi:

Seurakunnan kolmas kirkko rakennettiin Iljalan kylään 1869. Kirkko oli puurakenteinen. Kirkko on purettu ja siirretty Pälkjärven mielisairaalaan. Kirkonmenot pidettiin Jatkosodan aikana Alahovin salissa. Seurakunnan palvelijat: kirkkoherra Veikko Korvenheimo, kanttori-urkuri Martti Kilpiranta ja suntio Antti Vasko.

 

Rautjärvi:

Kyseessä on Ilmeen kappeliseurakunnan kirkko. Se valmistui 1777 ja korjattiin 1910. Kirkonkellot vietiin Talvisodan jälkeen Lahteen ja ovat nykyisin Laikon rukoushuoneen kellotornissa. Jatkosodan alettua 1941 kirkko oli pystyssä mutta oli sisätiloiltaan tuhottu. Kappeliseurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Arvo Salomaa, vt. pitäjänapulainen, pastori Yrjö Kohonen ja kanttori Eemil Hänninen.

 

Rautu:

Viimeisin kirkko on rakennettu 1925-1926. Talvisodan alettua suomalaiset räjäyttivät kirkon. Uutta kirkkoa ei rakennettu. Seurakunnan palvelijat1939: kirkkoherra, rovasti Paavo Ismael Salo, kanttori-urkuri, tirehtööri Juho Henrik Kosonen ja suntio Samuli Valkonen.

 

Ruskeala:

Viimeisin kirkko valmistui juhannuksena 1834. Korjauksia tehtiin 1928. Talvisodan alettua kellot evakuoitiin 1940. Toinen siirrettiin Viinijärvelle ja toinen on tietymättömissä. Myös urut sattin pelastettua ja siirrettiin Kiihtelysvaaran kirkkoon. Kirkko paloi 1941 taistelujen aikana. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, pastori (nyk. rovasti) Hannes Kauppinen, kappalainen, pastori Paavo Kattelus., kanttori-urkuri Isidor Teittinen ja suntio Juho Moilanen.

 

Räisälä:

Viimeisin kirkko rakennettu 1911-1912 graniitista. Alttaritaulu on nyt Kokemäen kirkossa tallessa. Kellot on siirretty Kooman siunauskappeliin Kokemäelle ja toinen Kiukaisten Panelian rukoushuoneelle. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, lääninrovasti Vihtori Heinikainen, kappalainen, pastori (nyk rovasti) Jorma Helasvuo, kanttori-urkuri Armas Leinonen ja suntio Aarne Korhonen.

 

Sakkola:

Viimeisin kirkko on valmistunut 1779 ja sitä on korjattu kaksi kertaa, vuonna 1878 ja 1912-1913. Tämä kirkko paloi syyskesällä 1941. Alttaritaulu ja kellot pelastettiin. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra o.t.o. , seurakunnan kappalainen, pastori (nyk. rovasti) Erkki Arvo Liesmaa.

 

Salla:

Kirkko rakennettiin 1833-1839 ja sitä uusittiin 1938-1939. Talvisodan aikana se paloi 8. joulukuuta eikä mitään voitu pelastaa. Alueluovuktuksessa rauniot jäivät rajan taakse.  Uusi kirko rakennettiin Märkäjärvelle vuonna 1950. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra Risto Erkki Koivisto, rajaseutupastori Niilo Johannes Kytömäki ja Erkki Ervamaa, kanttori Antti Herman Lahtela ja suntio Juho Paloniemi.

 

Salmi:

Kirkko rakennettiin alun perin rukoushuoneeksi 1877. Kellotapuli puuttui, oli kellotorni, joka talvisodan aikana putosi alas. Sen myöhemp’ää historiaa ei tunneta. Kirkko on tuhottu sisältä tyystin. Kaikki irtaimisto on viety pois. Jatkosodan aikana se oli käytössä mutta tuhoutui 1944. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra Matti Juhani Huhtinen, kanttori-urkuri Erkki Kiltti ja suntio Mikko Vepsäsläinen.

 

Seiskari:

Viimeisin (kolmas) kirkko rakennettiin 1878. Kirkonkellot on otettu talteen Kustaviin, josta ne on lahjoitettu paikallisille seurakunnille. Seiskarin evakuoinnin jälkeen kirkko oli pystyssä. Nykyistä kuntoa ei tunneta. Seurakunnan palvelijat 1939: saarnaaja, pastori (nyk. rovasti) Akseli Elomaa, lukkari, kalastaja Anton Kiili ja suntio, kalastaja Tahvo Marttila.

 

 

 

Soanlahti:

Soanlahden toinen kirkko valmistui 1890. Kirkko rakennettiin poikkeuksellisesti valtion avun turvin seurakuntalaisten köyhyyden vuoksi. Talvisodan alkaessa kirkko jäi venäläisille ehjänä. Jatkosodan alkaessa venäläiset polttivat kirkon perääntyessään. Jatkosodan aikana ei ollut kirkkoa käytössä. Suurempi kirkonkello siirrettiin Ylivieskaan, jossa on säilytetty Pesosen talossa. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra Lauri Hyvärinen, kanttori-urkuri Arvo Ahokas ja suntio Juho Niissinen.

 

Sortavala:

Kirkko rakennettiin Sortavalan Kisamäelle 1740 ja kellotapuli 1750. Kirkossa on tehty muuutoksia ajan myötä mm. hankittiin urut 1871 ja laitettiin lämmitys 1904. Talvisodassa kirkko syttyi 2.2.1940 tuleen lentopommituksen aikana. Uutta kirkkoa suomalaiset eivät rakentaneet. Seurakuntien palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Kaarle Teodor Hulkkonen, 1. kappalainen, rovasti Tovo Multanen ja 2. kappalainen rovasti Eino Johannes Abraham Pirinen, kaupunkiseurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti Oskari Fredrik Kanervo, yhteiset kirkonpalvelijat: urkuri Onni Pakarinen, kanttori Kalle Sipilä ja suntio Kustaa Mäkelä.

 

Suistamo (Alattu):

Tätä kirkkoa alettiin rakentaa Suistamon Alattuun vuonna 1938. Kirkkoa ei saatu valmiiksi ja Jatkosodan perääntymisvaiheen aikana venäläiset polttivat kirkon 1941. Kirkon palvelijana oli vain pastori Lauri Leikkonen vuonna 1939.

 

Suistamo (Leppäsyrjä):

Alkujaan rakennus oli työväentalo, joka ostettiin pakkohuutokaupasta 1937 ja käytettiin kirkkona. Talvisodan aikana siitä oli tehty leipomo. Jatkosodan aikana se kunnostettiin uudelleen kirkoksi ja vihittiin uudelleen tarkoitukseensa 1. adventtina 1943. Kirkon palvelijana toimi vain suntio Aleksi Sivonen 1939.

 

Suistamo (Loimola):

Kirkko rakennettiin hirsistä 1932. Talvisodan päättyessä kirkko oli ehjä. Heinäkuussa 1941 venäläisten perääntyessä he sytyttivät kirkon palamaan.

Tulesta pelastettu irtaimisto on lahjoitettu Puolangan seurakunnalle.  Loimolan viimeinen pappi oli Mauri Repo, joka kaatui sodan aikana.

 

Suojärvi:

Oman kirkon Suojärvi sai vuonna 1928. Ennen tätä rakennettiin Kuikkaniemen kylään valtion rahoituksella 1892 rukoushuone. Talvisodan alussa Suojärven kirkko paloi kokonaan. Myös kaikki irtaimisto tuhoutui. Samoin tuhoutui Kuikkaniemen rukoushuone. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Risto Ruskokivi, kanttori-urkuri Taavetti Sinkko ja suntio Antti Autio. Kuikkaniemen rukoushuoneen vahtimestari oli katekeetta Einari Sissala.

 

Suursaari:

Suursaaren viimeinen kirkko rakennettiin 1768. Asukkaat jättivät Suursaaren 1939 Talvisodan alussa, eikä sinne päästetty jälleenvalatuksen jälkeen suomalaisia. Kirkon kohtalo on tuntematon. Seurakunnan palvelijat 1939: saarnaaja kirkkoherra Lauri Hakamies, kanttori-urkuri Ville Mattila ja suntio A. Esko.

 

Säkkijärvi:

Kolmas ja viimeinen kirkko valmistui 1830-1833. Se oli kivikirkko. Korjauksia tehtiin 1872 (katto), 1904 (lämmitys) ja 1937 (urut). Kirkko tuhoutui pommituksissa 26.2.1940. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Hannes Lahti, pastori Eero Vähäpassi, kanttori, tirehtööri J. V.  Tenkanen ja suntio, räätäli Matti Laaksonen.

 

Terijoki:

Seurakunnan kirkko valmistui 1908. Alttaritaulu katosi Talvisodan aikana ja uusi taulu siirrettiin Kärkölän kyläkirkkoon Pusulassa toisen perääntymisen jälkeen. Kirkko oli muutettu elokuvateatteriksi. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Väinö Taavi Mutru, rajaseutupastori (asui Kuokkalassa), pastori Väinö Hotti, kanttori-urkuri Toivo Valter Viro ja suntio Janne Kananen..

 

Tytärsaari:

Kirkko rakennettiin 1772 mutta sen vaiheita ei tarkoin tunneta vuoden 1939 jälkeen. Seurakunnan ainoa palvelija oli saarnaaja-kansakoulunopettaja Niilo Viitala.

 

Uusikirkko:

Viimeinen kirkko valmistui 1800. Se oli puusta rakennettu suuri kirkko. Talvisodan aikana joulukuussa kirkko paloi irtaimistoineen. Messukasukat ja ehtoollisvälineet saatiin pelastettua ja ovat Halikon kirkossa. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Eevertti Pärnänen, kappalainen, pastori Topi Vapalahti, kanttori-urkuri Antti Kusima ja suntio Nikodemus Laitinen.

 

Vahviala:

Seurakunnan kirkko oli Vahvialan kylässä ja valmistui 1920. Kirkonkello on siirretty Järvenpään rukoushuoneeseen. Talvisodan aika kirkko tuhoutui pommituksessa. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti Aleksanteri Vehniäinen, kanttori-urkuri Arvi Kälviäinen ja suntio Antti Sipiläinen.

 

Valkjärvi:

Valkjärven viides kirkko rakennettiin 1921-1922. Talvisodan aikana kirkko jäi melkein ehjäksi. Jatkosodan aikana todettiin kirkon olevan pystyssä muitta ilman ylintä tornin huippua. Sisätiloissa oli tehty purkutöitä, kuten useimmissa muissakin kirkoissa. Sitä oli käytetty muihin tarkoituksiin. Kirkko korjattiin ja jäi uudelleen ehjänä luovutuksen jälkeen rajan taakse. Seurakunnan palvelijat 1939: vt. kirkkoherra, seurakunnan kappalainen (nyk. rovasti) O. A. Kaksonen, kanttori-urkuri Iivari Kruus ja suntio Albert Laihanen.

 

Viipuri (tuomiokirkkoseurakunta):

Kirkko rakennettiin tuomiokirkoksi 1889-1893. Kirkon suhteen ei Talvisodan jälkeisenä aikana kirkkoa ei kunnostettu ja se jäi sellaisena rajan taakse. Seurakunnan palvelijat 1939: v.t. kirkkoherra, rovasti Ilmari Karvonen, 1. kappalainen O. Kuokkanen, 2. kappalainen V. E. Hahtola, komministeri, rovasti I. Karvonen, papiston apulaisena pastorit S. J.- Lehtonen, A. Kujala, O. Airas, M. Elo ja M. Kohonen, kanttori, dir mus. U. Tilli, urkurina V. Kuosma, veisuunjohtajat V. Viikari, Y. Koskinen, Y. Ranema, L. Suominen ja Elli Rasumilov, tuomiokirkon ylivahtimestari I. Halme ja kellonsoittajat O. Kopponen ja V. Liski.

 

Viipuri (maaseurakunta):

Alkuperäinen kirkko on rakennettu 1481. Se on kärsinyt monia hävityksen jaksoja mutta 1828-1833 se uusittiin kokonaan. Kirkko tuhoutui Talvisodassa 10.2.1940. Sitä korjattiin kesällä 1943 mutta työt jäivät kesken luovuttamisen jälkeen 1944. Seurakunnan palvelijat 1939. kirkkoherra, rovasti Lauri Helle, 1. kappalainen, rovasti Jooseppi Arra, 2. kappalainen, pastori Martti Kantele, urkuri, director cantus Martti Varjanko ja kanttori director cantus Eino Huuskonen.

 

Viipuri (Talikkala):

Kirkko siirrettiin Koivistolta Talikkalaan 1911. Viipurin esikaupunkien Sisälähetysyhdistys osti sen Koiviston seurakunnalta ilman tapulia. Tämä kirkko paloi Talvisodan lopulla. Kirkon palvelijat 1939: Tuomiokirkkoseurakunnan papit suorittivat vuorollaan siellä palvelun. Vahtimestarina oli 1939 P. Salakari.

 

 

 

Viipuri (varuskuntakirkko):

Itse kirkkorakennus on vanha. Se valmistui 1440-luvulla ja sitten sekä ortodoksi- että luterilaisena kirkkona. Se kärsi lukuisia tulipaloja vuosina 1477, 1757, 1594, 1612, 1628, 1652, 1678, 1710, 1738 ja 1793. Vuonna 1918 siitä tuli varuskuntakirkko. Talvisodan aikana 18.2.1940

Oli aluksi Valkjärven rukoushuonekuntana 1905 ja emäseurakunnaksi 1912. Antrean seurakunnalta ostettu kirkko pystytettiin Uuteenkylään. Tämä kirkko tuhoutui Talvisodassa. Varsinainen kirkko rakennettiin Päiväkiven Virkkilään. Talvisodan jälkeen kirkko jäi ehjänä. Jatkosodan aikana väestön palattua kotiseuduilleen 1941 todettiin kirkko pahoin runnelluksi, mm. ikkunat oli rikottu ja penkit viety pois. Kirkko korjattiin kuntoon 1942 aikana. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra lentopommitukset tuhosivat niin, että jäljelle jäi pystyyn kiviseinät. Kirkon palvelijoina toimivat sotilaspapit. Varsinaisia virkailijoita ei ollut.

 

Viipuri (ruotsalais-saksalainen kirkko):

Tätä varten rakennettiin kirkko 1793-1799 kivestä. Kirkko oli talvisodan aikana elokuvateatterina. Jatkosodan aikana se saatettiin taas kirkon asemaan mutta tilanne jälleen muuttui Jatkosodan jälkeen. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti A. E. Siegfried, urkuri Th. Björklund ja suntio B. Olsson.

 

Vuoksela:

Varsinainen kirkko rakennettiin  Päiväkiven Virkkilään mutta toinen kirkko paikan erimielisyyksien takia ostettiin Antrean seurakunnalta valmis kirkko, joka siirrettiin Uuteenkylään pystytettäväksi mutta tämä kirkko tuhoutui Talvisodan aikana.

Varsinainen kirkko luovutettiin Talvisodan jälkeen eheänä. Ihmisten palatessa Jatkosodan alkaessa Virkkilään kirkko todettiin pahoin runnelluksi. Sisätilat oli hävitetty, penkit oli kuljetettu pois ja ikkunat rikottu. Kirkko korjattiin kesäksi 1942, jolloin siinä pidettiin jumalanpalveluksia. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra Antti E. Haikarinen, kanttori Gunnar Gyllenbögel ja suntio Eino Kuisma.

 

Vuoksenranta:

Pienen Vuoksenrannan seurakunnan kirkko. Se rakennettiin 1934-1935 Korpilahden kylään. Kirkko säilyi Talvisodassa mutta vahingoittui syksyllä 1941 käydyissä taisteluissa. Penkit ja alttari oli poistettu. Jatkosodan aikana kirkko kunnostettiin ja kesällä 1942 siellä voitiin pitää jumalanpalveluksia. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra Arvi Pulli, kanttori-urkuri Anselm Varonen ja suntio Pekka Munukka.

 

 

Värtsilä:

Ensimmäinen kirkko rakennettiin puusta 1867 lähelle rautatehdasta. Sitä korjattiin 1911. Kirkon polttivat venäläiset perääntyessään 194. Seurakunnan palvelijat 1939:  v.t. kirkkoherra Reino V. Honkanen, kanttori Lauri Anttila ja suntio Juho Könönen.

 

Äyräpää:

Seurakunta muodostettiin 16.7.1925. Ensimmäinen kirkko rakennettiin 1933-1934 Lammasniemeen Vuoksen rantaan. Kirkko tuhoutui Talvisodan aikana. Seurakunnan palvelijat 1939: kirkkoherra, rovasti J. O. Markkola, kanttori-urkuri Pentti Summa ja suntio Väinö Lehtonen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Poliitikon kuolema (kuvitteellinen tarina)

                                                

Sattuipa kerran, että poliitikko kuoli. Ennen kuolemaansa hän oli ehtinyt tulla tutuksi koko kansalle ja hänestä puhuttiin oman puolueen piirissä paljon hyvää ja muitten puolueitten keskuudessa häntä parjattiin ja pidettiin monen huonon asian isänä. Kaiken tämän hän sai eläessään kuulla omin korvin, hyvän ja pahan. Hän uskoi omaan hyvyyteensä ja torjui kaikki parjaukset pahansuopuutena ja panetteluna.

Hän oli politikoinut koko elämänsä. Jo lapsuuden kodissa hänelle kerrottiin sen oikean puolueen hyvät tarkoitusperät ja totuus. Lapsenmieli ei voinut torjua vanhempien vakavia opetuksia eikä siis epäilylle hyvän ja pahan välillä ollut sijaa. Niinpä hänet pantiin vahvassa poliittisessa uskossa opiskelemaan kaikkea hyvää ja mahdollisimman oikeaoppista tietoa, joka tukisi hänen poliittista perintöään.

Pojasta tuli oppinut ihminen. Hän aloitti poliittisen uransa aluksi vain pienin askelin, mutta kun oppi kulkemaan linjakkaasti, hänelle aukeni uusia ja vaativampia tehtäviä hierarkiassa. Yliopistoaikana hän kuitenkin joutui puolustamaan ja argumentoimaan omia mielipiteitään ympärillä riehuvaan anarkian massaan. Voimakkaana ihmisenä ja vahvana kodin luomalle poliittiselle perustalle hän säilytti itseluottamuksensa ja varmuus siitä, että hänet oli luotu politiikkaa varten, vain vahvistui.

Ei ole syytä lähteä selvittämään hänen poliittista uraansa. Se oli inhimillisesti ottaen loistelias. Hänestä tuli Poliitikko, joka herätti luottamusta mutta samalla kylvi epävarmuutta ja jopa puutetta jälkeensä. Hän oli valtakunnan politiikassa mukana, hänet nähtiin hallituksessa luomassa parempaa yhteiskuntaa. Mutta aina hänen jäljessään tuoksahti ummehtuneen haju. Kun häntä arvosteltiin, hän puolustautui sanomalla tehneensä kaikki teot kansan parhaaksi. Häntä ei aina uskottu. Ainoastaan hänen omansa, jotka hänet olivat lähettäneet hyvää tekemään, puolustivat hänen tekojaan. Kaikista teoista hänet palkittiin julkisilla tunnustuksilla.

Mutta kaikella on loppunsa. Herra Poliitikko tuli ovelle, josta ihminen ei palaa enää takaisin. Vielä ennen oven avautumista hän uskoi tehneensä kaiken hyvin ja oli jotensakin luottavainen autuaaseen loppuunsa. Kyllä sentään kansalliset teot oman kansan hyväksi ovat melko painava puolustuspuhe taivaan portilla.

Ovi avattiin Poliitikolle. Edessä oli hämäryys ja tuntemattomuus. Varovasti Poliitikko seurasi hämärää käytävää. Hänelle tuli outo olo. Epävarmuus lisääntyi koko ajan hänen lähestyessään kaukana edessä näkyvää porttia. Se oli luotaantyöntävän näköinen. Hän yritti kääntyä takaisin, mutta hänen takanaan ovi oli suljettu eikä siinä ollut kädensijaa. Hän lähti takaisin portille, jäi seisomaan portin eteen ja odotti. Kohta portti avautui ja sisältä leimahti lämmin henki hänen kasvoilleen.

Hänen edessään seisoi siistiin tummaan pukuun puettu olento, jonka käytös näytti olevan hyvin kohteliasta ja lähes nöyristelevää.

- Anteeksi nyt, mutta olenkohan minä oikealla portilla. Minä olen Poliitikko ja olen tuossa Taivaaseen, sanoi Poliitikko.

- Rakas ystäväni, sanoi hyvin pukeutunut mies hänelle, koska meillä on tästä eteenpäin aikaa rajattomasti, voinemme kuunnella tuokion aikaa, mitä ihmiset ajattelevat sinusta nyt, kun olet elämäntyösi tehnyt. Käy lepäämään tuohon, ennen kuin astut meidän portista sisään ja kuuntele mitä kansa kertoo.

Niinpä Poliitikko ja hyvin pukeutunut mies istahtivat portin ulkopuolelle ja kuuntelivat mitä maan asukkaat kertoivat Poliitikosta.

Maan päällä vietettiin Poliitikon hautajaisia ja suuri joukko saattajia oli viemässä hänen maallista osuutta hautaan. Haudan äärellä tapahtui kaikki se, mitä muodolliseen kristillisyyteen kuuluukin. Pappi siunasi jäännökset hautaan ja kansa veisasi virsiä. Tässä kohtaa hyvin pukeutunut mies nyrpisti nenäänsä, mutta ei näyttänyt sitä Poliitikolle.

Tyytyväisenä Poliitikko kuunteli kaikkea, mitä maan päällä tapahtui.

- Kuten huomaatte, arvoisa portinvartija, minut on hyväksytty kaikkien ihmisten parissa ja olen huolehtinut kirkollisista muodollisuuksista hyvin, ilahtui Poliitikko kuulemastaan.

- Ystäväni, älä ole malttamaton. Seuratkaamme sinun tähtihetkeäsi maan päällä loppuun saakka. Edessä on vielä tilaisuus, jossa sinun hyvyytesi arvioidaan ihmisten toimesta. Sinun tulee muistaa, että sinulla on ikuisuuden mittainen aika käytettävissäsi.

He jäivät siis kuuntelemaan portin ulkopuolelle, mitä Poliitikosta kerrottaisiin ihmisten keskuudessa.

Hautajaiset oli järjestetty hänen oman kotipitäjänsä kauniiseen seurakuntatalon saliin. Nyt hän sai kuulla, mitä kaikkea hyvää hän oli tehnyt omalle puolueelleen ja samalla lähimmäisilleen. Jälkeen jääneet muistuttivat toisiaan siitä, että Poliitikko oli tehnyt mittavan työrupeaman yhteiskunnan hyväksi ja että hänelle oli annettu ansioiden mukaan. Häntä oli muistettu, paitsi maallisilla etuuksilla, erilaisilla mitaleilla, joita annetaan vain hyville ihmisille.

Poliitikko kuunteli tyytyväisenä maan asukkaitten ylistäviä puheenvuoroja ja alkoi olla varma siitä, että portti oli oikea. Hän uskoi portinvartijan koettelevan hänen hyvyyttään ja oikeuttaan saavuttaa Taivaan ilot.

- Juuri noin olen elänyt, kuin he kertovat. Minä olen tehnyt rehellistä työtä koko elämäni. Jos olen rikkonut lähimmäistäni kohtaan, olen pyrkinyt korjaamaan asiat oikealle tolalle.

- On ilahduttavaa kuulla sinun omasta suustasi, että olet tehnyt juuri noin kuin he kertovat. minä olen tullut vakuuttuneeksi, että sinun paikkasi on tuon ison portin takana. Mutta meillä on aikaa varmistua siitä, että sinä itse uskot kulkevasi oikean portin kautta. Minä olen saanut postia, johon on kirjattu sinun elämäntyösi kokonaisuudessaan ylös. Kuten sinulle on varmasti opetettu, laitetaan kaikki ihmisten teot suureen Tilikirjaan, joka sitten avataan kuoleman hetkellä. Nyt sinun tilikirjasi on luettu ja tuomio julistettu. Hyvin pukeutunut herra poistuu hetkeksi portin taa ja palaa pian takaisin. Hänellä on mukanaan rulla, jonka hän avaa. Hetken tutkittuaan hän sanoo Poliitikolle.

- Sanopa yksi sellainen tekosi, joka on jäänyt sinun mieleesi hyvänä ja ansiokkaana työnäsi ja johon sinä haluat vedota voidaksesi astua taivaan portista sisään.

- Minun ei ole vaikea löytää sellaisia tekoja. Minä poliitikkona olen joutunut tekemään monia päätöksiä, jotka varmasti on pantu tilikirjoihin ylös. Aina kun minä tein päätöksen, siitä oli yhteiskunnalle suurta hyötyä.

- Ystäväni, sinua ei voi moittia ainakaan avoimuuden puutteesta. Olet suorasukaisesti kertonut minulle omia näkemyksiäsi mitään salailematta. Tämä kaikki tekee minuun suuren vaikutuksen niin kuin se on tehnyt sinun ystäviisi maan päällä. Mutta sano nyt yksi sellainen teko, joka sinua erityisesti miellyttää.

Poliitikko mietti tuokion ajan ja sitten löysi mielestään sellaisen työn, joka varmasti luettaisiin hänelle hyväksi. Niinpä hän kertoi puolustaneensa voimakkaasti autoveron pienentämistä valtioneuvostossa ollessaan. Hän oli jopa asettanut itsensä alttiiksi niin, että jos asia ei etene niin kuin hän on esittänyt, hän on valmis eroamaan hallituksesta. Tämän hän kertoi hyvin pukeutuneelle miehelle.

Porttivahti rullasi tuokion kääröään ja vastasi sitten.

- Oikein puhuit ystäväni. Näin on tännekin kirjoitettu. Mutta sitten täällä lukee, että sinä olit tehnyt ennen esitystä sopimuksen erään tahon kanssa, jonka mukaan sinulle annetaan uusi auto lahjoituksena, jos suostut ajamaan verohelpotuksen läpi. Lahjoituksesta tehtiin muodollinen lasku, jonka mukaan sinä olit ostanut auton käytettynä omalle pojallesi. Miksi et sitä kertonut minulle?

- Tähän sisältyy väärinkäsitys. En minä olisi ottanut autoa ilmaiseksi, mutta maahantuoja antoi sen minulle melkein väkisin enkä minä voinut torjua hyvän ystäväni antamaa lahjaa. Hän antoi sen varmasti hyvästä sydämestään eikä ollut mitään muuta aikomusta.

- Hänen loppusaldoaan ei ole vielä laskettu, ystäväni, koska hänellä on vielä lupa astella maan päällä tuokio. Hänen sydämensä tila on kyllä tiedossamme ja ellei muutoksia tapahdu, hän tulee sinun seuraksesi.

- Voisitteko kertoa jo kertoa, minne minä olen menossa, helvettiin vaiko taivaaseen?

- Etkö vielä sitä tiedä, ystäväni? Otetaan vielä yksi hyvä tekosi esille, että sinun asemasi tulee sinulle selväksi.

Poliitikko luetteli hyvin pukeutuneelle herralle lukuisia hyviä tekoja tai päätöksiä, joita hän oli elämänsä aikana ollut tekemässä. Joka kerta portinvartija löysi kirjakääröstään jotain lisättävää ja hyvä teko sai mustan reunuksen. Nyt alkoi Poliitikolle selvitä, minkä portin edessä hän oli seisomassa. Hän tuli epätoivoiseksi ja aikoi palata takaisin ovesta, jonka kautta hän oli kuolemaan astunut. Mutta ovi oli tiukasti kiinni. Hän koputti, mutta kukaan ei tullut enää avaamaan. Suruissaan hän palasi isolle portille.

- Nyt tiedät, kenen luokse sinun on mentävä. Sinulla on kuitenkin hyvää seuraa ja sinulla on aikaa seurustella heidän kanssaan ikuisuuden ajan, ei sen vähempää. Tulet kyllästymään seurueeseesi rajattoman monta kertaa ja jälleen tulet käymään uudelleen läpi samat asiat. Et tule saamaan ikuisuuden aikana minkäänlaista rauhaa sielullesi, sillä sinun valheesi maan päällä ovat olleet niin suuret ja lupauksesi kansaa kohtaan niin valheelliset, että sinusta on tehty suuri ystävä helvetin isännälle. Hänellä on paljon ystäviä. Osan sinä tulet tuntemaan. Heidän kanssaan voit seurustella ja käydä tekojanne läpi.

- Enkö voi saada mitään armoa. Kyllä minä olen pohjimmiltani hyvä ihminen. Olen käynyt kirkossa ja olen muistanut rahalahjoituksilla erilaisia keräyksiä ja tehnyt monia hyviä tekoja.

- Valitan, tämänkaltaiset asiat käsitellään yläkerrassa eikä minulla ole kovin hyvät yhteydet sinne kuten ymmärrät. Sitä paitsi minä olen vain palvelija, joka tekee, kuten Herrani käskee. Minä vain otan ovella vastaan asiakkaita ja johdatan heidät isäntäni eteen. Hänen edessään sinun tuomiosi vahvistetaan.

- Joutuvatko kaikki poliitikot tänne? Eikö ole yhtään hyvää ihmistä poliitikkojen joukossa?

Hyvin pukeutunutta miestä nauratti. Hänellä oli varaa olla hyväntahtoinen.

- Minä en tiedä sitä. Otan vastaan vain ne poliitikot, jotka tänne kuuluvat. Oletan kuitenkin, että jotkut noudattavat peräti kristillisiä tapoja ja päätyvät yläkerran tiloihin. Heidän moraalinsa valitettavasti on niin hyvä ja itsetunto korkealla, että eivät ole hairahtuneet tekemän sellaisia tekosia, jotka olisivat johdattaneet heidät tänne muiden ystävien seuraan.

Poliitikko oli kahdella tavalla pettynyt. Ensinnä siksi, että häneltä näin röyhkeästi, suurelta valtiomieheltä, suljetaan taivaan portti häneltä ennakkoon kysymättä. Tuntui jotenkin siltä, että koko hänen elämäntyönsä tällä tavalla tuhottaisiin. Hän ei ole siis saanut aikaan mitään, vaikka niin kiivaasti oli puolustanut omia ja tovereitten aatteita ja etuja.

Toinen pettymyksen aalto oli välitön ja musertava. Hän oli elättänyt toiveita päästä taivaaseen pitkän päivätyön päätteeksi, mutta nyt se evättiin häneltä. Hän alkoi nyt käsittää asioitten oikean laidan ja tuli hyvin murheelliseksi.

- Kyllä minä nyt ymmärrän, että olisi vielä pitänyt olla inhimillisempi ja ymmärtää niittenkin osaa, joilla ei mene kovin hyvin. Taisinpa olla itsekäs monessa asiassa. Kun olen tehnyt poliittisia päätöksiä, olen tehnyt ne silmälläpitäen omia etuja, Vaikka olen tietysti ne kieltänyt. Julkisuudelta niitä ei tarvitse kieltää, koska kansa aina unohtaa ennemmin tai myöhemmin sen minkä se on kärsinyt. Onkohan se sitä anteeksiantoa? Mutta aina päätöksiä tehdessäni tuntui siltä, että ne tehdään kansan hyväksi. On myönnettävä, että aivan se tarkin omantunnon varoittelu tuli vaimennettua, jotta päätöksen teko olisi ollut helpompaa. Nyt myös käsitän, että tulen tapaamaan portin takana monia tuttujani politiikan kaudelta. Voi minua poloista raukkaa!

- Ystävä hyvä, älä ole murheissasi. Olehan sinä saanut elää rikkaan elämän, olet saanut monenlaisia ystäviä maan päällä, jotka nyt muistelevat sinua. On tosin ihmisiä, jotka ovat helpottuneet sinun poismenosi takia, osa jopa iloitsee. Mutta suurin osa kansaa on välinpitämätön eikä juuri välitä sinun teoistasi. Olet useimmille historiaa. Mutta nyt olemme jo käyttäneet tarpeeksi helvetin aikaa sinun elämänvaiheittesi setvimiseen ja on aika astua portista sisään.

Portinvartija avasi ison portin ja viittasi Poliitikkoa astumaan sisään.