Mulla olis nym meininki estes
sanova, jotta Iso-Jussi tätä mullen toimitti (=kertoi). - Sen oikea nimi kyllä
o Jussi Isovuori, mutta kus se aina suurentaa niitä puheitaa ni sitä on sentähe
ruvettu sanomaa Isoks-Jussoks.
Ennem maalimassa yhen kerra akat tälläs mum
puita hakkaamaj jouluaattona. Ja kum minä olij jo melekeenki kaikki käylingit
hakannu nii Matti tormas mull luoks ja sillä oli pontikkapottu lakkarissa. No,
mitäs ollakkaa. Me nautittii siinä ikäsä-aikasa ja tietystis se kihahti
kulumii. Sillom minä e enää muistanuj jotta mulla o huonot riihirentut päällä.
Housut ja lyysi oli kaikki tohojona. Mutta minä vaal lähim Matin kans salaviolla ajelemaa. Matti pisti
völjyysäv vielä isom potum pontrikkaa. Sittem minä em muista enää muuta kuj jotta se oli jouluaamu kum me tultiin
pihaan takasi. Mutta sillom me kuultiim pentruh (längen yläpäähän kiinnitettävä
kulkunen) helinää kuk kyläläiset ajo
kirkkoo. Tietystihäm meijäm piti mennäs sakkii. Ja sillohar ruukattii ajaak
kilipaa aina joulukirkkoo. Nytkis siitä tuli semmonen kilipa-ajo jotta sitä
kehtas kahtova. Mutta kus sittep pantii hevosija kiinni Alapihassa niim minä en
kyllä ymmärräm miten siinä tuli tappelu. Mutta semmone huiskes siellä oli jotta
sitä ei oot tämä kansa nähäny. Siellä huijottii halkoilla ja aijasseipäillä. Ja
puukotki oli melekeej joka ukolla. Tais siellä ollak kirveitäkik kuk kerran
tuli haavatkik kuv veneitä jotta uuniluuvalla sa vaav voijella. No pitihäm muv
viimenkiv vihol lähtejäk kotiimpäi tallustelemaa. Minä aprikoin tullessani ja
jotta mitenkähär räiviä akat on kotona. Ja kum minä pääsi ovesta porstuvaan ni
akat oli jo ranstakka kourassa vastassa. Kyllä ne oli mullej julumana ja tärisivät
naama leveällä jotta: "Kyllä sinä saat litviikin koko talosta kuk kaiket
suuret pyhät renttuvat juovuksissa. Alal laputtamaar rantteellen takasik kans käylinkijä hakkaamaan kuk kerra
oot niiv visu jottet maltaj joulumpyhinä huilata!"
Kyllä mua onnisti kummionkin niim palijo
jotta viimev vihom päästi akat mun tupaa. Mutta kum minä tahor ruokaa ni akat
kiliju vaaj jotta: "Mee sinnes syömääj jossa tähänki asti oot
vetehtiny!"
Vaikka mulla oli kova meininki toimittaaj
jotta Matin syyhän se o ni akat ei antanus suuv vuorova mutta paasas vaaj
jotta: "Se oj justiin sama puhu sinussa kumpi pää hyvää! Eläkä revi
leukojas enää mutta painuk kakattiis (sänkyyn)!" Ja niinhäm minä meninkin nukkumaaj ja
naurelim partoini jotta hyvästis se reissu kumminkim meni.... (Tauno Turpela,
1915, työnjohtaja, 18).
Ps. Tauno Turpelan mainitsema Iso Jussi on
keksitty nimi. Oikea nimi on Kusti Isokangas, joka tunnettiin hyväksi
tarinankertojaksi. (Heikki Koskela).
IsoKusti ja sotasyyni:
Kusti oli iso ja harteikas mies ja arpa
oli valinnut sotapalvelusta varten lääkärintarkastukseen.
Kusti oli riisunut vaattensa ja hypännyt
syynimiesten eteen ja sanonut, että ilman, jos on lahoa.
Kusti kuitenkin oli hylätty; hän oli
nuorena poikana pudonnut palavaan tervahautaan ja hänen jalkojensa iho oli
palanut pahasti. Siihen aikaan ei tietenkään tehty ihonsiirtoja.
Kustia ei kuitenkaan hylkääminen
suuremmin vaivannut.
Isonkankaan tantari:
Iso-Kusti on kertonut tämän Räppäkissä
takkatulen palaessa syysiltana: Ennen,
kun rauta oli kovin arvokasta, vanhat naulatkin olivat arvossaan. Alajärvellä
hautausmaa oli niin ahdas, että hauta otettiin uudelleen käyttöön niin
nopeasti, ettei arkku ehtinyt lahota ja vainajakin oli vielä melkein
tunnistettavissa. Arkut poltettiin ja naulat otettiin talteen ja myytiin kerran
vuodessa huutokaupalla.
Seppä oli ostanut näitä nauloja ja takonut
niistä Kustille tantarin. Se oli muuten hyvä, mutta aina kun pitäjässä joku
kuoli, tantarin helat alkovat helistä. Ei se Kustia ollut häirinnyt muulloin
kuin öisin.
Iso- Kusti kummituksena:
Kerran Turpelan Iso-Kusti oli tullut
Turpelaan iltaa istumaan. Antti sattui sinä iltana olemaan Peltolassa sikaa
tappamassa. Oli syysilta ja alkoi hämärtää.
Kusti oli viimein lähtenyt kotiinsa. Hän
asui siihen aikaan Räppäkissä. Mennessään riihen kohdalla Kusti oli huomannut
Antin lähestyvän. Kusti meni piiloon riihen nurkalle. Antin tultua kohdalle
Kusti oli hypännyt tielle ja mölissyt kovalla äänellä. Antilla oli pitkäteräinen
lahtipuukko kädessään ja sillä hän huitoi kovasti, säikähtänyt kun oli. Puukossa oli kuitenkin tuohesta tehty
toppura terän kärjessä ja vahonkoa ei päässyt tapahtumaan. Antti oli Kustille
hyvin vihainen ja sanonut, että anna olla viimeinen kerta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti