Alajärveläinen puukkojunkkari Antti
Isotalo oli myös saarnamies
Tarinat puukkojunkkareista on totuttu
sijoittamaan Etelä-Pohjanmaalla pääasiassa Härmän alueelle ja sen ympäristöön,
alueelle missä heidän toimintansakin oli vilkkainta. Mutta ikään kuin malliksi
oli myös Alajärvellä tuohon aikaan oma häijynsä. Hän oli nimeltään Antti
Isotalo.
Vaikka nimi onkin sama kuin kaimallaan
Antilla, on kysymyksessä eri Antti. Hänen tunnetumpi kaimansa oli Heikinpoika
ja Alajärven Antti oli Matinpoika.
Antti Matinpoika Isotalo syntyi siis
Alajärvellä 5.3.1824 Matti Isotalon toisesta avioliitosta Liisa Matintytär
Häggin kanssa. Kumpikin hänen vanhemmistaan meni leskenä naimisiin. Matti oli
puolestaan syntyisin Juutlaukkonen, mutta muutti asumaan Isotaloon perheineen
ja kuoli jostain syystä Korpilahdella 1831.
Antti varttui kotonaan vuoteen 1841
ja muutti sitten Vimpeliin. Hän meni naimisiin Maria Lakasen kanssa, joka
kuitenkin kuoli neljä vuotta avioliiton solmimisen jälkeen 1852. Toinenkin
aviopuoliso löytyi Vimpelistä, hänen nimensä oli Susanna Aabrahamintytär
Lypsinmaa. Tämä avioliitto kuitenkin päättyi 1861 avioeroon, kun Antti joutui linnaan.
Vielä ehti Antti Isotalo mennä kaksi kertaa naimisiin jälkeenpäin.
Suurikokoinen pelkäämätön mies
Mikä oli miehiään Antti Matinpoika
Isotalo? Hän oli talollisen poika, suurikokoinen ja pelkäämätön mies, joka ehti
olla elämässään monessa ammatissa. Hän oli rakennusmiehenä, tinurina,
maalarina, sahurina ja lopuksi vielä saarnamiehenä.
Antti sai tuomion taposta ja joutui
Käkisalmen vankilaan 1855 ja pääsi sieltä ehdolliseen vapauteen 1862. Hänen
vaimonsa Susanna ei kestänyt vankilatuomiota vaan otti eron 1861. Läheltä piti,
ettei Antti joutunut alkuperäisen syytteen eli ryöstömurhan vuoksi Siperiaan,
mutta Venäjällä vaihtui 1855 tsaari. Valtaistuimelle nousi Aleksanteri II, joka
tavan mukaan armahti mm. Anttia, joka sai vain linnatuomion.
Päästyään vapaaksi hänessä alkoi
tapahtua muutoksia, jotka viittasivat uskonnolliseen ajatteluun. Hän sai
Alahärmän kappalaiselta A.V. Ingmannilta Lutherin huonepostillan, jota hän
alkoi tutkia aktiivisesti.
Tuohon aikaan Pohjanmaalle alkoi
tulla viestejä Tornionjoen alueella syntyneestä herätysliikkeestä, jota kansan
keskuudessa kutsuttiin "villiuskoksi" ja jossa annettiin ihmisille
syntejä anteeksi.
Heränneellä tunnolla oleva Antti
Isotalo lähti kohti Pohjolaa. Hän muisti, että hänellä oli kaukaisia sukulaisia
Kittilässä ja Kolarissa. Isotalo uskoi olevansa oikealla opin tiellä ja
ajatteli mielessään, että jos hänen käsityksensä vanhurskauttamisesta hylätään,
niin hän sanoo: "Hyvästi Pohjolan väärä oppi!"
Simossa hän tapasikin tunnetun
saarnamiehen Niiles Rappin, jonka kanssa hän kävi keskusteluja. Niiles antoikin
tunnustusta Antissa tapahtuneelle kehitykselle, mutta totesi kuitenkin:
"Anteeksi saaminen sinulta vielä puuttuu."
Vaikka Antti lähti osittain Pohjolaan
senkin vuoksi, ettei häntä tunnistettaisi murhamieheksi, niin silti Kittilän
nimismies August Gotthard Boucht oli varautunut Isotalon tuloon. Bouchtilla oli
vielä muistissa häijyjen pahat teot Kemijokivarrella. Epäilevä nimismies kävi
tapaamassa Anttia, joka majaili Erkki Välitalon luona Alakittilässä. Talon isäntä
kertoi, että Antti Isotalo oli nyt armahdettu syntinen ja vapautettu. Isotalo
esitti vielä laillisen matkapassin ja nimismies jätti hänet sitten rauhaan.
Isotalo jäikin Välitaloon rengiksi.
Palattuaan takaisin
Etelä-Pohjanmaalle hän aloitti saarnatoiminnan, joka laajeni myös Satakuntaan.
Hän ei kuitenkaan saanut varauksetonta hyväksymistä vieläkään Pohjanmaalla ja
palasikin Kittilään 1874 uudelleen, toimi jonkin aikaa sekalaisissa töissä ja
palasi takaisin kotipaikalleen Vmpeliin.
Vuonna 1876 hän oli taas
puhujamatkalla Teuvalla Krookan talossa, kun nimismies Kekoni antoi määräyksen
hänen pidättämiseksi. Talon isäntä Antti Suksi esti kuitenkin sillä kertaa
pidättämisen, mutta seuraavana yönä kunnallislautakunnan esimies, kaksi
lautamiestä ja vanginkuljettaja sekä eräät mukana olleet tunkeutuivat väkisin
Suksen talon kammariin lasin kautta ja vangitsivat Antin. Hänet vietiin toiseen
taloon, missä hänet ripustettiin käsistä orteen roikkumaan ja vangitsijat
aloittivat ryypiskelyn kamarissa. Vasta sivullisten puuttuminen sai aikaan sen,
että vangitsijat joutuivat vapauttamaan Antin tukalasta tilanteesta.
Sen verran Anttia otti
"vanhaan", että hän lähti käymään kuvernöörin luona Vaasassa ja teki
valituksen kohtelusta. Valituksen seurauksena Kekoni joutui pyytämään anteeksi
menettelyään. Isotalo tyytyi anteeksipyyntöön.
Vuoden 1876 aikana Antti Isotalo
muutti asumaan Vähäkyröön, mistä hän teki saarnamatkoja ympäristöön. Hänen
puhetyylinsä oli hiomatonta ja karskia eikä sen sisältökään aina miellyttänyt
kirkollisia piirejä. Niinpä hän joutui 1877 saarnojensa takia Jurvan
kirkkoneuvoston eteen. Tuossa tilaisuudessa hän sai voimakkaita liikutuksia ja
raati vaikeni hänen edessään.
Toisen kerran hän joutui saarnoistaan
vastaamaan Turun tuomiokapituliin, jossa tivattiin häneltä, kuinka hän oli
tullut uskoon.
Elämä jatkui Porissa
Antti Isotalo solmi neljännen
avioliiton 1879 Anna Sofia Gråbackan kanssa Ahlaisista ja muutti 1887 Porin
maaseurakuntaan, missä asui vain vähän aikaa. Tuolta ajalta on peräisin eräs
tapaus, joka tulkoon kerrottua: Isotalo oli pitämässä seuroja Luodon pitäjässä,
kun seuratupaan tuli suuri joukko miehiä, jotka olivat hinaamassa tukkeja
läheiselle sahalle. Miehet pilkkasivat Anttia, jolloin hän totesi:
"Kuulkaa te Riispyyn huligaanit, kunnioittakaa Jumalan sanaa ja istukaa
rauhassa. Muuten joudutte tekemisiin Isontalon Antin nyrkkien kanssa. Jos ei
teillä ole ihmisten tapoja, menkää pihalle."
Seuraavana vuonna hän muutti Porin
kaupunkiin ja teki edelleen sekalaisia töitä kesäisin ja talvella kävi
saarnamatkoilla. Hän asui lopun elämäänsä Porin Rauhanyhdistyksen
rukoushuoneella ja teki vielä 81-vuotiaana saarnamatkoja käyden mm. Hangossa ja
Pietarsaaressa. Vuonna 1906 hän kuoli. Hänen neljäs vaimonsa Anna Sofia kuoli
vuonna 1955 Porin lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti